Apposen tilanteessa yllätyskäänne – uusia asukkaita voitaisiin ottaa "joidenkin kuukausien sisällä"

Rakentaminen: Nuorisosäätiö ottaa projektin käsiinsä

Asunto Oy Mäntsälän Apponen on odottanut asukkaita jo alkuvuodesta 2020 lähtien. Asunnot olivat tuolloin myynnissä Mäntsälän Habitan sivuilla, mutta nyt asuntoja ei ole kaupan missään.

Kunnanhallitus jatkoi tammikuun lopulla tehdasrakennuksen asuinrakennukseksi saneerauksen osalta määräaikaa maaliskuun loppuun saakka.

Kuntakehitysjohtaja Vesa Gummerus kertoo kunnan puolelta, että hankkeelle on mahdollista hakea jatkoaikaa, mutta siihen on vaatimuksena vahvat perustelut.

Missä siis mennään Apposen osalta?

Nyt näyttää siltä, että projekti on siirtymässä Nuorisosäätiön käsiin. Asian vahvistaa Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja Jari Laine:

– Me olemme tällä hetkellä hyvässä myötätuulessa etenemässä rahoittajan, Nuorisosäätiön ja rakennuttajan kanssa ratkaisuun, jossa rahoittaja on valmis jatkorahoittamaan projektia, mutta meillä on edellytyksenä siihen se, että me otamme projektin omiin käsiin ja se toteutetaan hyvän rakennustavan ja viranomaisten edellyttämällä tavalla.

– Se tarkoittaa sitä, että me ottaisimme vastuun projektin saattamisesta loppuun näiden suomalaisten suunnittelijoiden kanssa, jotka tunnemme muutenkin hyvin.

Rakentamisvelvoite on päättymässä kuun lopussa, tullaanko tähän hakemaan siis jatkoa?

– Tästä olemme tekemässä esitystä Mäntsälän kunnalle ensi viikolla (viikko 11) ja kunta käsittelee asiaa maaliskuun loppupuolella, Laine valaisee prosessia.

– Jos saamme kunnalta vihreää valoa tälle ajatukselle ja suunnitelmalle, niin uskon, että me pääsemme tässä vihdoinkin vauhdikkaasti eteenpäin.

Tarkoittaako tämä myös sitä, että Western Lights ei ole projektissa enää millään muotoa mukana?

– Sanotaan, että se on minun edellytykseni, että toimin ainoastaan tunnettujen toimijoiden kanssa, jolloin en olisi enää heidän kanssaan tekemisissä, kun rakennetaan asioita.

Rakentamisen suhteen projekti on hyvällä mallilla. Asunnot ovat viimeistelyä vaille valmiita, mutta joitain pieniä toimia on vielä tehtävänä.

– Keskeneräistä siellä on loppu tarkastukset, sähkö, LVI, rakennesuunnitelmat, datapankin huolehtiminen ja niin edelleen, että saadaan käyttöönottolupa.

Laine myös kertoo, että Nuorisäätiö esittää ehdotelmassaan, että he rakentaisivat tiloihin väestönsuojan ja musiikkiopiston tilat. Tämän jälkeen ratkaistavana on vielä pysäköintitilojen järjestäminen.

– Meidän mielestämme pysäköintiongelma pitää ratkaista siten, että saamme mahdutettua parkkipaikat siihen Apposen tontille. Tästä meillä on ensimmäinen luonnos jo valmiina.

Laine myös kertoo yllättäen, että jos asiat etenevät toivotulla tavalla, niin taloon voisi muuttaa uusia vuokralaisia jo joidenkin kuukausien sisällä.

Yksi suuri muutos tuleekin olemaan siis se, että asuntoja suunnitellaan nyt ensisijaisesti vuokra-asunnoiksi.

Onko asuntojen myynti nyt täysin lopetettu?

– Nythän on sellainen tilanne, että jos mietit, että joku ostaisi osakkeen siitä sillä hetkellä, kun pysäköintiasioita ei ole ratkaistu, rakentaminen on kesken ja sekaisin ja sitten on vielä Nuorisosäätiö vaatimassa osakkeenomistajilta valtavia korvauksia, niin sehän tarkoittaa sitä, että ei kukaan voi koskea tuollaiseen osakkeeseen.

– Tarkoittaa silloin, että ei sillä osakkeella tällä hetkellä ole merkittävää arvoa, ennen kuin asiat on ratkaistu pysyvällä tavalla.

Kanne etenee sovitteluun

Apposen rakentamiseen liittyvästä rahankäytöstä syntyi aiemmin oikeusjuttu. Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja Jari Laine kertoi vuoden 2020 alussa, että Nuorisosäätiö vaatii 3,3 miljoonan saatavia viivästyskorkoineen maksuista, jotka säätiö on maksanut rakennuttajayhtiö Western Lightsille.

Vastaajina jutussa olivat Western Lights sekä Asunto Oy Mäntsälän Apponen. Nuorisosäätiö maksoi Western Lightsille rahoja vuoden 2018 alkuun asti.

Jari Laine kertoo, että asia on hieman edennyt:

– Asian käsittely on käräjäoikeudessa kesken ja se on siirretty tuomioistuinsovitteluun, eli meillä on sovittelu sen asian osalta käynnissä ja se etenee.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut