Mäntsälän Jäätaitureita eteni kevään finaaleihin

Joensuussa käytiin 19.–20.2. Helmipiruetit-kilpailu.

Kyseessä oli koronarajoitusten vuoksi perutun lohkokilpailun tilalle järjestetty ylimääräinen kilpailu, jossa luistelijoilla oli vielä mahdollisuus parantaa pistesaldoaan ja lunastaa paikka loppukilpailuihin.

Kansallisten junioreiden sarjassa Ella Komppa luisteli tyylikkään lyhytohjelman Black Velvet -kappaleen tahtiin ansaiten uudet ennätyspisteensä.

Onnistunut vapaaohjelma takasi kokonaiskilpailun voiton sekä paikan sarjan loppukilpailuun Mikkeliin maaliskuussa.

Pisterankingissä Komppa on ennen finaalia sijalla kahdeksan.

Ella Kuivala kilpaili samassa sarjassa ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Sijoitus oli mallikkaasti 24.

Kansallisten noviisien sarjassa oli mukana Varpu Toura, jonka neljästoista sija takasi paikan sarjan kultafinaaliin Kuopioon huhtikuun alussa.

Kultafinaalissa on Mäntsälästä mukana myös jo aiemmin paikkansa lunastanut Pauliina Lindeberg.

Pisterankingissä Toura on sijalla 22 ja Lindeberg sijalla 28.

Helmikuun alussa kilpailtiin myös Kouvolassa tähtisarjojen kilpailuissa.

Aluedebytanteissa Lili De Maesschalck oli hienosti kolmas sekä Netta Souranto kuudes.

Aluejunioreissa Petra Hirvonen luisteli tyylikkäästi voittoon Aino Konosen sijoittuessa hienosti neljänneksi.

Aluenoviiseissa Sade Rauta ja Milla Tuominen luistelivat lähes tasapistein sijoille kuusi ja seitsemän.

Tinttien sarjassa suoritustaan paransivat Karoliina Mehisto ja Erin Rainio.

Taitajat 2010 syntyneet ja vanhemmat -sarjassa Nelli Laurila luisteli rennon ja kauniin esityksen sijoittuen sijalle 23.

Taitajat nuoremmat -sarjassa Emily Pund ja Karita Kujanpää pääsivät yrittämään ensimmäistä kertaa axel-hyppyä. Kaunis ja hyvin esitetty ohjelma toi Pundille kilpailun ykkössijan.

Kujanpää sijoittui mallikkaasti sijalle 14.

Tammikuun kilpailutuloksista puuttui muutama kilpailusuoritus Hyvinkää Trophy -kilpailusta.

Kansallisissa junioreissa Ella Komppa luisteli tyylikkäästi kuudenneksi.

Kansallisissa noviiseissa Pauliina Lindeberg sijoittui onnistuneesti sijalle seitsemän ja Veera Vire mallikkaasti sijalle 21.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut