Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Miten selvitä sota-ahdistuksesta? SPR: Näistä merkeistä tiedät, että kannattaa hakea keskusteluapua

Venäjän sotatoimet Ukrainassa järkyttävät monia. Ahdistus ja huolet ovat normaaleja mielen reaktioita, korostavat muun muassa Suomen Punainen Risti (SPR) ja Mehiläinen.

Ihmisten reaktiot tilanteeseen vaihtelevat: toiset reagoivat hyvinkin voimakkaasti, toisten tunteet taas turtuvat.

Järkyttävät uutiset voivat tuntua oudoilta, vaikeilta ymmärtää tai epätodellisilta. Tapahtumat ja uutisointi voivat pyöriä mielessä ja mieleen voi tunkeutua myös huoli siitä, että tapahtumat voivat laajentua Suomeen saakka.

Tunteet voivat olla voimakkaitakin, SPR toteaa. Esimerkiksi pelko, ahdistus, itkuisuus, ärtymys ja viha ovat tavallisia, mutta toisaalta tunteet voivat myös turtua. Keho voi tuntua stressaantuneelta: voi tulla päänsärkyä, pahoinvointia, hikoilua tai lihasjännitystä. Uni voi heikentyä.

– Mainitut oireet ovat vähäisissä määrin normaaleja ja ymmärrettäviä, eivätkä lyhytkestoisina vaadi välitöntä ammattiapua, SPR toteaa.

SPR on kuitenkin kerännyt sivulleen listan oireista, joiden ilmetessä kannattaa hakea keskusteluapua. Lista löytyy jutun lopusta.

Olosta ja oireista kannattaa puhua esimerkiksi läheisten tai tuttavien kanssa, asiantuntijat neuvovat. Tarvittaessa kannattaa kääntyä myös auttavien puhelimien puoleen.

– Asioista puhuminen yhdessä helpottaa ja muistuttaa siitä, ettemme ole kokemassa tätä tilannetta yksin. Jo muiden ihmisten seurassa oleilu tyypillisesti rauhoittaa. Pidä yhteyttä läheisiisi ja mahdollisuuksien mukaan hakeudu ihmisten pariin. Työyhteisössä yhteiselle jutustelulle on hyvä varata hieman normaalia enemmän aikaa. Myös lemmikkien seura tuo usein lohtua ja kumppanuuden kokemusta, kirjoittaa työterveyspsykologi Milla-Maaria Kansanoja Mehiläisen blogissa.

Puhumisen lisäksi kannattaa muun muassa jatkaa elämää rutiinien mukaan, huolehtia korostetusti omasta hyvinvoinnista ja harrastaa liikuntaa sekä välttää alkoholia ja rauhoittavia aineita.

– Etenkin voimakkaan ahdistuksen hetkellä omaa elämänpiiriä on hyvä tietoisesti rajata siihen konkreettiseen lähipiiriin, jossa elämme. Mikäli uutisointi nostaa esiin voimakasta ahdistusta, uutisten seuraamista voi olla järkevää rajoittaa esimerkiksi yhteen kertaan päivässä. Mielen kannalta on tärkeää muistuttaa itselleen, että juuri nyt minä olen turvassa ja juuri nyt Suomessa on rauha. Tämä rajaaminen ei ole tunteettomuutta Ukrainan tilannetta kohtaan, vaan järkevää ensiapua mielelle, Kansanoja sanoo blogissa.

Eri järjestöt tarjoavat keskusteluapua myös Ukrainan tilanteesta. Linkkejä eri auttaviin puhelimiin on kerännyt sivuilleen sote-järjestöjen kattojärjestö SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry.

Tukea tarjoavat muun muassa Mielenterveyden keskusliitto, MIELI Suomen Mielenterveys ry, Monika-Naiset liitto, Raittiuden Ystävät ry, Suomen Merimieskirkko ja Suomen Valkonauhaliitto.

Myös moni vammaisjärjestö tarjoaa tukea kohderyhmilleen. Tukea on eri järjestöissä tarjolla suomen lisäksi ruotsiksi ja viittomakielellä.