"Olisko se hotellibreku ja pienet aamutuiskeet?" – Pistääkö Suomen kiekkokulta ravintolat sekaisin jo aamuyhdeksältä?

Suomalaiset ravintolat ovat törmänneet sunnuntain osalta poikkeukselliseen, mutta mukavaan ongelmaan. Kun Suomen jääkiekkomaajoukkue kohtaa Venäjän Pekingin olympialaisten finaalissa, ottelu alkaa Suomen-aikaan erittäin aikaisin eli aamukuudelta. Oman haasteensa luo lisäksi se, ettei alkoholia saa anniskella ennen aamuseitsemää.

Se ei ravintoloita ole haitannut, vaan suomalaisravintolat ympäri maan ovat markkinoineet harvinaislaatuista urheilutapahtumaa monin eri tavoin.

Helsinkiläinen On The Rocks avaa ovensa ensimmäistä kertaa ravintolansa historiassa kello 5.30 sunnuntaiaamuna. Matsi näkyy isolta screeniltä.

– Baaritiskiltä saa kaikkea mitä laki sallii, ravintola pohjustaa Facebookissa.

Kello 5.30 ei vielä alkoholia saa, mutta puolitoista myöhemmin saa. Tämä asia tuodaan esille tamperelaisessa päivityksessä.

– Lätkän olympiafinaali Tornin Paja Barissa huomenna 06 eteenpäin. Anniskelu starttaa kello 07, joten olisiko se Tampereen paras hotellibreku ( ja pienet aamutuiskeet. Kuka mukana?, kyselee tamperelainen ravintolapäällikkö Valtteri Mäkelä Facebookissa.

Espoon Suurpellossa sijaitseva Vaappuva Ankka avaa ovensa 5.45. Ravintola lupailee pientä aamupalaa.

– Oluthanat ovat auki kello 9, ravintola mainostaa sosiaalisessa mediassa.

Helsingissä sijaitseva Bar Vuolu mainitsee omassa päivityksessään myös aamulla käytävän naisten 30 kilometrin hiihdon. Siinä Kerttu Niskasella uskotaan olevan ohut menestymisen mahdollisuus.

– Ja kysynnästä johtuen me avataan kello 6.00. Alkoholia ei heti anniskella, mutta pientä aamupalaa on tarjolla, ravintola huomauttaa Facebook-päivityksessään.

Olympiavoittaja on selvillä todennäköisesti ennen aamuyhdeksää Suomen-aikaa. Mikäli Suomi voittaa olympiakultaa, seuraukset ovat varmuudella poikkeuksellisia: koskaan ennen suomalaista kiekkomestaruutta ei ole juhlistettu suihkulähteessä aamuyhdeksän ja aamukymmenen välisenä aikana.

Jukka Jalonen marssitti leijonansa taas mitalipeleihin – "Olimme kurinalaisia ja oppineet Ruotsi-ottelusta"

Jalonen hakkaa muut maajoukkuevalkut, Kurrilla yli 0,5 miljoonan tulot – Näin tutut urheilutähdet tienasivat viime vuonna

Jokerit alistui, vaikka Mörkö löi sisään – "Ei siitä paljon iloa ollut"

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut