Lahjakkuuksien rekrytointi ja työntekijöiden sitouttaminen ovat suuria haasteita suomalaisyrityksille myös tulevina vuosina. Tähän lopputulokseen ovat tulleet Unit4-yhtiön teettämään kyselyyn vastanneet suurten yritysten edustajat.
Kyselyn mukaan selvä enemmistö (62 prosenttia) suuryrityksissä työskentelevistä on sitä mieltä, että heidän yrityksensä eivät Suomessa panosta riittävästi lahjakkuuksien rekrytointiin. 26 prosenttia vastanneista on sitä mieltä, että rekrytointi ja henkilöstön sitouttaminen on hoidettu erinomaisesti tai hyvin.
– Suomen tulokset eroavat aika tavalla kansainvälisestä aineistosta merkittävimmän haasteen jälkeen. Muualla kolmen kärkeä pitävät: pätevien ehdokkaiden puute tai vaikeudet tunnistaa heidät, eri ikäisen henkilöstön houkutteleminen ja sitouttaminen ja rajoitetut mahdollisuudet kehittyä ja kasvaa. Näyttäisi siltä, että Suomessa henkilöstön rekrytoinnissa pätevien ehdokkaiden puute on merkittävästi suurin haaste. Muualla haasteet jakaantuvat tasaisemmin, toteaa tiedotteessa Unit4:n maajohtaja Sam Ehnholm.
Kolmasosa vastanneista on sitä mieltä, että rekrytoinnissa ja sitouttamisessa olisi paljon parannettavaa tai että osa-alue kaipaisi täydellistä uudistamista.