Kolme vuotta toimineella Keusotella on vielä paljon tekemistä palvelujen toimivuuden kanssa, arvioi THL

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on arvioinut Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalvelut vuonna 2020.

Yhtenä keskeisenä havaintona alueelta on se, että hajanaiset tietojärjestelmät hidastavat sote-palvelujen yhtenäistämistä.

Yhteisestä asiakas- ja potilastietojärjestelmästä on tämän jälkeen tehtykin jo päätös: Keusote valitsi joulukuussa asiakas- ja potilastietojärjestelmän toimittajaksi CGI Suomi Oy:n (K-U 27.12.2021).

Aiemmin on päätetty ettei Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä liity Oy Apotti Ab:n osakkaaksi.

Yhteistyö on vahvaa myös Keusoten, kuntien ja järjestöjen kesken.

Keusotessa on käytössä tällä hetkellä peräti 16 erilaista päätietojärjestelmää ja niiden lisäksi on noin sata oheistietojärjestelmää, jotka tuottavat päänvaivaa.

Sähköisten asiointipalvelujen kokonaisuus on Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella hajanainen, eikä sitä ole suunniteltu alueellisesti eikä palveluketjutasoisesti.

Edellisvuonna sosiaali- ja terveyspalveluja käyttäneistä reilu neljännes oli Keusoten alueella asioinut palveluissa sähköisesti.

THL:n arvion keskeistä antia on, että Keski-Uudenmaan kunnat, Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen ja Tuusula ovat väestöltään samantyyppisiä.

Alue on myös hyvinvoivaa seutua, mutta väestön ja erityisesti ikääntyvien määrän huomattava kasvu tulevaisuudessa lisäävät palvelujen tarvetta.

Kuntayhtymä Keusote on järjestänyt alueen sosiaali- ja terveyspalvelut kolme vuotta, mutta palvelukokonaisuudet ja palveluketjut ovat THL:n mukaan vielä hajanaisia.

Palveluketjuja ja yhteisiä toimintamalleja kuitenkin kehitetään alueella määrätietoisesti, esimerkiksi keskitetty asiakasohjausyksikkö aloitti toimintansa vuoden 2021 alussa.

Asiantuntijat toteavat arviossaan lisäksi, että perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon integraatiota on toteutettu jo pitkään Hyvinkään sairaalan kanssa. Yhteistyö on vahvaa myös Keusoten, kuntien ja järjestöjen kesken.

Hyvinvointisuunnitelmissa ja osallisuusohjelmassa huomioidaan haavoittuvassa asemassa olevat, ja ennaltaehkäisevillä toimilla pyritään välttämään syrjäytymistä.

Hyvinvointialueen arvioinnin erityisteemana oli muun muassa sote-integraation toteutumisen varmistaminen.

Arviointi on THL:n lakisääteinen tehtävä.

Juttua päivitetty 18.2..2022 klo 8.47. Tekstistä poistettu potilastietojärjestelmistä tehty valitus markkinaoikeuteen. Mäntsälän Uutisiin oli mennyt vanhentunut artikkeli, sillä tämän jälkeen oli jo uutisoitu (Keski-Uusimaa 4.2.2022), että valitus vedettiin pois markkinaoikeudesta ja Keusoten potilastietojärjestelmän käyttöönotto voi edetä normaalisti.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut