Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ravintola-ala pettyi hallituksen rajoituslinjauksiin – Uusi strategia siirtämässä vastuuta koronatartuntojen ehkäisystä enemmän yksilön harteille

Ravintola-ala pettyi hallituksen koronaministerityöryhmän tiistaisiin linjauksiin. Alan etujärjestö Mara vaatii, että hallitus joko poistaa ravintolarajoitukset kokonaan 14. helmikuuta alkaen tai palauttaa koronapassin vaihtoehdoksi rajoituksille.

Hallitus on aikeissa luopua ravintolarajoituksista kokonaan vasta 1. maaliskuuta ja sekin sillä edellytyksellä, että tautitilanne edelleen kehittyy suotuisasti.

Koronaministerityöryhmä esittää, että myös nykymuotoisen koronapassin jäädytystä jatketaan helmikuun loppuun saakka. Lisäksi hallitus valmistelee edelleen koronatodistuksen käytön laajentamista siltä varalta, että sitä tarvitaan tulevaisuudessa.

Hallitus linjasi viime viikolla, että ravintolarajoituksia lievennettäisiin leviämisalueella ensi viikosta lähtien niin, että anniskelu päättyisi kello 23 ja aukiolo kello 24. Lievennykset koskisivat sekä ruoka- että anniskeluravintoloita. Ruokaravintoloissa saa olla käytössä enintään 75 prosenttia ja anniskelupainotteisissa ravintoloissa 50 prosenttia enimmäisasiakaspaikoista. Myös jokaisen asiakkaan istumapaikkavaatimusta ollaan jatkamassa. Ravintola-asetuksen muutos on tarkoitus antaa torstaina 10. helmikuuta valtioneuvoston istunnossa.

Koronaministerityöryhmä jatkoi tiistaina hallituksen viime viikolla linjaamien asioiden valmistelua ja toimeenpanoa.

Tapahtumien järjestäminen sekä harrastukset hallitus haluaa edelleen vapauttaa kokonaan 14. helmikuuta alkaen. Tästä lähtee sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ohjauskirje alueellisille viranomaisille mahdollisimman pian. Päätökset ovat alueellisten viranomaisten käsissä.

Testaus- ja jäljitysstrategia on tarkoitus uudistaa mahdollisimman pian. STM esitteli ministerityöryhmälle valmistelemaansa päivitystä. Strategia yhtenäistäisi testaus- ja jäljityskäytäntöjä eri puolilla maata.

Testausta ja jäljitystä kohdennettaisiin entistä enemmän erityisesti riskiryhmien suojelemiseen ja sote-henkilöstöön.

Lisäksi uudessa strategiassa korostetaan sairastuneiden ja altistuneiden omaehtoisia toimia tartuntojen leviämisen estämiseksi. Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella kunnat ovat käytännössä jo luopuneet lääkärin eristysmääräyksistä.

Ministerityöryhmässä viimeisteltiin koronanhoidon hybridistrategian päivitystä. Sen tavoite on yhteiskunnan vakauttaminen mahdollisimman avoimeksi vuonna 2022. Lisäksi on tarkoitus tukea jälkihoitoa ja jälleenrakennusta, mutta myös varautua pandemian jatkumiseen.

Uudesta hybridistrategiasta on tarkoitus antaa valtioneuvoston periaatepäätös tämän viikon torstain yleisistunnossa. Samalla kumotaan periaatepäätös hätäjarrumekanismin käyttöönotosta.

Ministerityöryhmä puolsi valtiovarainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön esitystä, että etätyösuositus päättyisi 28. helmikuuta. Vaikka valtakunnallinen etätyösuositus päättyisi, se voitaisiin pitää voimassa leviämisalueilla.

Koronaministeriryhmä piti hyvänä joustavaa vaiheittaista siirtymistä etä- ja läsnätyön yhdistämiseen.

Työnantaja vastaa riskien arvioinnista työpaikalla. Jotta terveysturvallinen työskentely on mahdollista, tulee työpaikoilla edelleen noudattaa hygienia- ja suojautumistoimia sekä edistää muilla tavoin järjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä.