Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mäntsälän äänet jäivät Mäntsälään – ehdokkaissa luotettiin kokemukseen ja sote-alan asiantuntemukseen

Mäntsälän kunnanjohtaja Hannu Laurila kehotti kuntalaisia kolumnissaan äänestämään paikallisia, ja niin tosiaan tehtiin. Mäntsäläläisten äänet pysyivät pääosin kuntarajojen sisällä, mutta poikkeuksiakin oli.

Äänestyspäätökseen näytti vaikuttavan vahvasti ehdokkaan kokemus sosiaali- ja terveysalalta.

Kaikki Mäntsälästä läpi päässeet saivat suurimman osan äänistään kunnan sisältä, mutta etenkin kansanedustajat Antti Rinne (sd.) ja Pihla Keto-Huovinen (kok.) keräsivät ääniä myös kuntarajojen yli. Myös perussuomalaisten Satu Lampi keräsi äänimäärästään lähes yli 100 ääntä naapurikunnista.

Kansanedustajaehdokkaiden perässä äänestäessä suosittiin sote-alan kokemusta. Esimerkiksi kokoomuksen Pirjo Vainio on kokenut sosiaali- ja terveysjohtaja ja terveystieteiden maisteri ja hän on toiminut Heta Ravolainen-Rinteen (sd.) kanssa Keusoten hallituksessa.

Myös paikallispolitiikan konkari Tapio Havula on toiminut Keusoten hallituksessa. Keskustan toinen Mäntsälästä läpi mennyt ehdokas Reijo Tilvis taas on lääketieteen ja kirurgian tohtori ja sisätautiopin dosentti.

Myös Tarja Vierikolla (sd.) on sote-alan kokemusta, sillä hän on ammatiltaan sairaanhoitaja ja myöskin Keusoten valtuustossa.

Vaikka Mäntsäläläiset äänestivät omiaan, niin mäntsäläläisiä äänestettiin yli kuntarajojen. Varasijoille jääneet Tommi Luhtaniemi (kok.), Kalevi Kannisto (vas.), Emmi Tuomisto (sd.), Leea Häkkänen (VKK) ja Joni Haimakka (VKK) keräsivät suuren osan äänisaaliistaan naapurikunnista.

Mäntsälästä myös äänestettiin kuntarajojen yli, mutta kitsaasti. Perussuomalaisten tuusulalainen kärkiehdokas ja valtuustoon valittu Jorma Piisinen sai Mäntsälästä 44 ääntä ja niin ikään Tuusulasta valittu sosiaalidemokraattien Aila Koivunen 32 ääntä.

Mäntsälän äänestysprosentti jäi historiallisen pieneksi. Vain 44,4 prosenttia 15 985 äänioikeutetusta käytti oikeuttaan aluevaaleissa. Hyväksyttyjä ääniä annettiin 7 061 ja hylättyjä ääniä 26.

Kesäkuun 2021 kuntavaalien äänestysprosentti oli Mäntsälässä 50,1 prosenttia. Valtakunnallisesti historian ensimmäisissä aluevaaleissa kävi äänestämässä 47,5 prosenttia äänioikeutetuista.

Äänestysprosentti jäi selvästi alhaisemmaksi myös valtakunnallisesti, jos tulosta verrataan viime vuoden kuntavaaleihin, joissa äänestysprosentti oli 55,1.

Vilkkainta äänestäminen oli Mäntsälässä Saaren äänestysalueella, jossa ääniä annettiin 49,3 prosenttia ja heikointa Mäntsälän Eteläisellä alueella, jossa vain 39,5 prosenttia käytti äänioikeuttaan.