Neuvottelut Mäntsälän uudesta jäteasemasta käydään tänä vuonna

Vuoden 2020 loppupuolella kirjattu valtuustoaloite jätehuollon Sortti-aseman saamiseksi Mäntsälään on edennyt.

Tekninen ja elinvoimalautakunta käsitteli aloitteen joulukuun puolessavälissä ja käsittelyn yhteydessä mainittiin, että Kiertokapula Oy:n kanssa on käyty jo alustavia keskusteluja mahdollisen pienjäteaseman tontin sijainnista.

Kiertokapula Oy:n vastaanotto- ja käsittelypäällikkö Matti Niittymäki kertoo, että asiaan tullaan syventymään alkuvuoden aikana.

– Se miten meillä Kiertokapulassa on nyt aikataulutettu tuo uusien asemien eteneminen, niin meillä kun on 13 osakaskunta, niin viime vuoden puolella kartoitettiin tontteja pienjäteasemille sellaisissa kunnissa, joissa ei ollut minkäänlaista vastaanottopaikkaa olemassa.

– Tänä vuonna on sitten tarkoitus ottaa käsiteltäväksi tarkemmin nämä kunnat, joissa jo on kuntien varikot, kuten Mäntsälässä, Niittymäki selventää.

Alustavasti on jo kartoitettu sopivia tontteja tai sitäkin mahdollisuutta, että nykyistä pienjäteasemaa paloaseman yhteydessä laajennettaisiin, mutta mitään ei ole niin sanotusti lyöty lukkoon.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut