Vapaaehtoisilla meripelastajilla oli Suomessa kiireinen vuosi. Meripelastusseuran vapaaehtoiset pelastivat viime vuonna vesillämme 21 ihmistä välittömästä hengenvaarasta, kertoo tiedotteessaan Suomen Meripelastusseura.
Apuun vapaaehtoiset lähtivät yhteensä 2 126 kertaa. Apua sai kaikkiaan 4 285 ihmistä.
Vapaaehtoiset meripelastajat hälytettiin tiedotteen mukaan kiireelliseen pelastustehtävään 501 kertaa. Loput tehtävät olivat eriasteisia avustustehtäviä.
– Avustustehtävien merkitystä ei pidä aliarvioida. Niiden avulla voidaan ehkäistä joka vuosi sadoissa tapauksissa kiireettömän ongelmatilanteen kehittyminen hätätilanteeksi, sanoo tiedotteessa Meripelastusseuran turvallisuus- ja valmiuspäällikkö Marko Stenberg.
Vesillä on seuran tilastojen mukaan useimmiten avuntarpeessa alle 15-metrinen moottorilla kulkeva huvivene. Suurimmassa osassa tapauksista veneilijä joutuu pulaan aluksen teknisen vian tai huollon laiminlyönnin vuoksi.
Stenberg kertoo, että viime kesä muistutti paljon edeltäjäänsä.
– Koronapandemia ja lämmin sää lisäsivät vesilläliikkujien määrää. Liikkeellä oli paljon uusia kokemattomampia veneilijöitä. Tämä näkyi merimiestaitojen puutteesta ja ongelmista, jotka johtuivat erilaisista virhearvioinneista.
Kiireisin kausi oli Suomenlahden vapaaehtoisilla: He hoitivat 30 prosenttia kaikista Meripelastusseuran tehtävistä. Tapahtumia riitti myös Päijänteen ja Kokemäenjoen vesistöissä, joilla oli yhteensä 24 prosenttia tehtävistä.
Saaristomeren osuus oli 21 ja Vuoksen vesistön 18 prosenttia. Pohjanlahden ja Pohjois-Suomen alueen yhteenlaskettu osuus oli noin 7 prosenttia.
– Merkittävin muutos alueellisissa tilastoissa oli, että Saaristomerellä tehtävien määrä kasvoi edellisvuoteen nähden. Muilla alueilla tehtävämäärät jäivät vuotta 2020 pienemmiksi.
Toisena vuonna peräkkäin tehtäviä oli yhteensä yli 2 000.
Meripelastusseuran yksiköt hoitavat noin neljänneksen kaikista rannikon ja lähes kolmanneksen sisävesien meripelastustehtävistä. Pelastusalusten ympärivuorokautinen päivystys avovesikaudella toteutuu kokonaan palkatta tehtävällä vapaaehtoistyöllä.
Tämän vuoden päivystyskausi alkaa vaiheittain huhti–toukokuussa.