Tiedekerhossa tehdään esimerkiksi elefantin hammastahnaa – "Eivät kaikki piittaa harrastaa jääkiekkoa tai jalkapalloa"

Mäntsälässä on helmikuun alusta lähtien mahdollista osallistua lasten tiedekerhoon.

Suosittuja kerhoja on järjestetty jo kuuden vuoden ajan ja tällä hetkellä neljällä paikkakunnalla, mutta aivan ensimmäinen kerho perustettiin aluksi vain kerhonpitäjä omalle lapselle ja hänen kavereilleen.

Tiedekerhon takana on luonnontieteiden opettaja Timo Törrönen ja hänen puolisonsa Karen-Anne Jomppanen.

– Idea kerhon perustamiseen tuli silloin, kun poikamme oli viisivuotias ja hän halusi tutkia luontoa sekä harjoitella kemiaa, mutta siihen ei löytynyt sopivaa toimintaa, joten perustimme kerhon aluksi pojalle ja hänen kavereilleen, Jomppanen kertoo.

Pian he kuitenkin huomasivat, että kerho kiinnosti muitakin lapsia ja he päättivät laajentaa toimintaansa.

Nyt kerhoja on pidetty jo kuuden vuoden ajan ja tällä hetkellä kerhot aloittavat toimintansa helmikuussa neljällä paikkakunnalla. Mitä kaikkea kerhoissa sitten tehdään?

– Tehty limakokeita, silikonia, helppoja kokeita keittiöstä löytyvillä aineilla, pulloraketteja, taivuteltu lasia, elefantin hammastahnaa, eli siis paljon kemian kokeita, tutkittu luontoa ja perehdytty fysiikan ihmeelliseen maailmaan ja niin edelleen, Jomppanen valaisee.

Kerhojen sisältö rakentuu yhteistyössä Törrösen ja hänen lapsiensa kanssa.

Törrönen hoitaa niin sanotusti teknisen ja tieteellisen puolen, kun taas asiantuntijaraatina toimivat lapset kertovat sitten ovatko kokeet näyttäviä ja kiinnostavia. Jomppanen taas keskittyy kerhojen pedagogiseen puoleen, markkinointiin ja rekrytointiin.

Kerhoista on saatu hyvää palautetta ja etenkin siitä ajatuksesta, että tieteitäkin voi tällä tavalla harrastaa on pidetty.

– Eivät kaikki piittaa harrastaa jääkiekkoa tai jalkapalloa, täytyy olla muitakin vaihtoehtoja, koska kaikki eivät ole samoista asioista kiinnostuneita.

– Luonnontieteiden osaamista arvostetaan, ja tämän harrastuksen myötä siitä voi kiinnostua, ja oppiakin perusasioita. Yritämme myös innostaa tyttöjä tieteen pariin, vaikka kerhoissamme käykin eniten poikia. Tulevaisuudessa Mäntsälässäkin meidän valikoimassamme saattaa olla tytöille oma tiedekerho, jonka avulla ehkä tytötkin rohkaistuvat mukaan, Jomppanen pohtii kerhon merkitystä ja tulevaisuuden suuntaa.

Kerhojen pyörittäminen ei ole Törrösen ja Jomppasen päivätyö, joten kerhotoiminnan levittäytyessä useammalle paikkakunnalle, ovat he rekrytoineet kerhoihin erikseen ohjaajat ja suunnitteluopettajia.

Kerhoja vetävät yleensä luonnontieteitä harrastavat opiskelijat.

Törrönen käy silti edelleen itse ohjaamassa vaativimmat kokeet.

Tiedekerho Mäntsälässä Seurojentalolla 1.2. lähtien tiistaisin, koronatilanteen salliessa.

4–6 v. klo 17.00–17.45

7–12 v. klo 17.45–18.30

Lisätiedot: pikkututkijat.com

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut