Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jää voi pettää tutuissakin paikoissa – Tässä ohjeet turvalliseen jäällä liikkumiseen

Joulukuussa Suomessa hukkui yhdeksän ihmistä. Heistä kahdeksan hukkui jäihin vajoamisen seurauksena ja yksi uidessa. Hukkuneista seitsemän oli liikkeellä moottoriajoneuvolla, kertoo Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) tiedotteessaan.

Luvut perustuvat liiton keräämiin ennakkotietoihin.

Jäällä liikkujien suurimpia vaaratekijöitä ovat tällä hetkellä muuttuvat sääolosuhteet, runsas lumisade ja kylmä vesi. SUH muistuttaakin, että jääolot saattavat muuttua ratkaisevasti jopa muutaman kymmenen metrin matkalla. Sen vuoksi jäälle lähtiessä tulee varautua siihen, että jää saattaa pettää alta.

– Vaihtelevat sääolot, heikko jään tuntemus ja olemattomat turvavarusteet luovat otolliset olosuhteet vaaratilanteiden syntymiselle, sanoo tiedotteessa SUH:n viestintäasiantuntija Niko Nieminen.

Erityisesti jään päälle satanut lumi ja pakkaset tekevät jääolosuhteista paikoittain hyvinkin vaaralliset.

Jäälle lähtöä on aina syytä harkita tarkkaan.

– Lumi toimii jään päällä eristeenä ja hidastaa jäiden paksuuntumista sekä piilottaa silmälle näkyvät vaaranpaikat, jatkaa Nieminen.

SUH neuvoo, että jäälle lähtiessä tulee varustautua turvavälinein ja niitä on opeteltava käyttämään. Vähimmäisvarustukseen kuuluvat kaulalla käyttövalmiina roikkuvat jäänaskalit siltä varalta, että jää pettää.

Jäälle ei tule tiedotteen mukaan lähteä yksin. Mukaan tulisi mielellään myös ottaa kättä pidempää jään kantavuuden koettelemiseen. Vesitiiviiksi pakattuun reppuun pakataan vaihtovaatteet ja kännykkä.

– Jäällä liikkumista tulisi välttää ennen kuin on täysin varma, että se on kantavaa koko liikkuma-alueellasi. Jäälle lähtöä on aina syytä harkita tarkkaan. Turvallisen jäällä liikkumisen edellytys on, että tuntee jään ja jäällä kulkemiseen liittyvät riskit sekä varustautuu oikein. Ylipäätään jäälle tulee aina lähteä ajatuksella, että jää voi tutuissakin paikoissa pettää, sanoo Nieminen.

Joulukuun hukkumisista kolme tapahtui Itä-Suomessa, kaksi Etelä-Suomessa, kaksi Lounais-Suomessa, yksi Pohjois-Suomessa ja yksi Länsi- ja Sisä-Suomen alueella.

Viime vuonna Suomessa hukkui SUH:n mediatietojen pohjalta kerättyjen ennakkotilastojen mukaan 157 ihmistä. Edellisenä vuonna hukkuneita oli 113.

Suurin osa viime vuoden tapaturmaisista hukkumisista tapahtui tuntemattomasta syystä (50), vesiliikenteen yhteydessä (38), uidessa (38) ja jäihin vajoamisen seurauksena (23).

Hukkuneista selvästi suurin osa oli miehiä. Heitä oli 99. Naisia hukkui 25 ja 33 tapauksessa sukupuoli ei ole selvillä.

Suurin osa hukkumista tapahtui Etelä-Suomessa (40) ja Itä-Suomessa (40).

– Lämpimän viime kesän aikana Suomessa hukkui ennakkotilastojemme mukaan 87 ihmistä. Se on 37 enemmän kuin edellisenä kesänä. Se eniten sitten vuoden 2010, jolloin kesän aikana hukkui 90 ihmistä, Nieminen selvittää.