Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Räätälöityä apua nuorten vaikeuksiin – "Parhaimmillaan ankkuri katkaisee nuoren rikos- tai päihdekierteen"

Poliisi: Toiminnan tavoitteena on puuttua ilmenneisiin ongelmiin, häiriöihin ja jopa rikoksiin mahdollisimman matalalla kynnyksellä

Itä-Uudenmaan poliisin reilun vuoden verran toimineella ankkuritoiminnalla on ollut yhteensä 84 tapausta. Ankkuritoiminta on poliisin jatkuvaa ja ennalta estävän strategian mukaista toimintaa.

Rikoskomisario Simo Kauppinen Itä-Uudenmaan poliisista kertoo ankkuriin ohjautuvan pääsääntöisesti sellaisia alle 15-vuotiaita nuoria, jotka ovat epäiltynä rikolliseen tekoon.

– Joukossa on sekä lieviä että vakavia rikosnimikkeitä. Poliisille tulee siis rikosilmoitus asiassa ja nuori poimitaan sen perusteella ankkuriharkintaan. Jonkin verran nuoria ohjautuu myös muiden toimijoiden, kuten vaikkapa sosiaalitoimen kautta, Kauppinen kertoo.

Ankkuritoiminnan pääkohderyhmä ovat alle 15-vuotiaat nuoret, jotka ovat tehneet rikoksen tai heitä epäillään rikoksesta, ovat käyttäneet päihteitä ja tarvitsevat moniammatillista tukea elämäntilanteessaan. Pääkohderyhmän lisäksi voidaan palvelua tarjota erillisen harkinnan mukaan myös 15-17 -vuotiaille.

Ankkuriasiakkaiden osalta harkinta tehdään ankkuritiimeissä.

– Valtaosa asiakkaista ohjautuu poliisin kautta, mutta myös muut ankkuritoimijat voivat tuoda asiakkaan ankkuriharkintaan.

Toiminnan tavoitteena on puuttua ilmenneisiin ongelmiin, häiriöihin ja jopa rikoksiin mahdollisimman matalalla kynnyksellä.

– Parhaimmillaan ankkuri katkaisee nuoren rikos- tai päihdekierteen. Nuori saa oikeanlaista apua, oli se sitten vapaa-ajanvieton, terveydentilan tai lastensuojelun kautta. Jokaiseen ankkuriin ohjautuvan nuoren tilanne arvioidaan tapauskohtaisesti.

– Tavoitteena on tarjota jokaiselle ankkuriin ohjautuvalle nuorelle tapauskohtaisesti räätälöity malli, jolla pyritään tukemaan myös nuoren vanhempia ja huoltajia. Kaikille ankkuriasiakkaille järjestetään myös seurantajakso, hän toteaa.

Aina ankkuritoiminnalla ei ole vaikutusta, vaan nuori jatkaa ei-toivottua käytöstään.

– Nuorta saatetaan tavata tällöin uudestaan ja yrittää toistamiseen auttaa.

Toiminta on nuorelle ja hänen huoltajilleen vapaaehtoista ja osa nuorista ja huoltajista kieltäytyy tarjotusta avusta.

Kauppinen toteaa yleisellä tasolla poliisin havaintojen perusteella nuorten ei-toivotun oireilun ja häiriökäyttäytymisen lisääntyneen.

– Tämä on varmasti monen asian summa, mutta ilman tutkimustietoa ei syy-yhteys koronan osalta ole selvää.

Ankkuri-tiimejä on Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella kahdeksan.

– Kaikkiin tiimeihin kuuluu edustajat poliisista, sosiaalitoimesta, nuorisotoimesta ja terveystoimesta. Tavoitetila on, että kaikki toimijat ovat paikalla, mutta aina se ei onnistu, Kauppinen toteaa.

Kuluneen reilun vuoden aikana ei ole havaittu, että nuorille tarjottavista tukipalveluista puuttuisi jotain sellaista, mitä olisi nuorelle tarvittu, mutta sitä ei ole.

– Palvelujen määrässä ei sinällään ole puutteita, mutta aina ei ole kuitenkaan ollut mahdollista saada kasaan tilanteeseen arvioitua optimaalista ankkurikokoonpanoa, hän sanoo.