Lähes joka kolmas nainen kokee saaneensa autoliikkeessä eriarvoista kohtelua sukupuolensa vuoksi, selviää Jarmo Rinta-Joupin teettämästä kyselystä.
Autoliikeketju teetti kyselyn lokakuussa liikkeissään asioiville suomalaisille asiakkailleen. Siinä tiedusteltiin vastaajien henkilökohtaisia kokemuksia ja odotuksia asiakaspalvelusta autokaupassa.
Kyselyyn vastanneista naisista lähes 32 prosenttia kertoo kokeneensa tulleensa kohdelluksi eriarvoisesti sukupuolensa vuoksi yleisesti autoliikkeissä asioidessaan. Miespuolisista vastaajista vain 2,7 prosenttia kokee samoin.
Yhtiö automyyjistään noin 94 prosenttia on miehiä. Yrityksen henkilöstöpäällikkö Marjo Mäkelä sanoo, että kyselyn tuloksista on selvästi nähtävissä tämän autokaupan miespainotteinen henkilöstörakenne.
– Autokauppaan töihin hakevista ja palkattavista valtaosa on edelleen miehiä. Naisten osuus hakijoista on alle kymmenen prosenttia. Väistämättä naisasiakkaita palvelevat miehet naispuolista useammin, Mäkelä selvittää.
Suurin osa vastaajista, jotka haluavat erityisesti palvelua miehiltä, perusteli valintaansa miesmyyjien vahvalla asiantuntijuudella. Naisilta palvelua haluavat vastaajat kokivat naispuoliset myyjät ennen kaikkea asiakasystävällisiksi ja asiakkaaseen ennakkoluulottomasti suhtautuviksi.
Myyntijohtaja Markku Ala-Hakuni toteaa, että tuloksista käy ilmi mielikuva vahvasti teknisesti asiantuntevasta miesmyyjästä ja empaattisesta naismyyjästä. Hänen mukaansa tavoitteena tulee olla se, että automyyjä koetaan osaavaksi asiakaspalvelun ammattilaiseksi asiakkaan tai myyjän sukupuolesta riippumatta.
Jarmo Rinta-Jouppi Oy:n teettämä tutkimus toteutettiin yrityksen omaan asiakaskantaan 13.–24.10.2021. Kohderyhmänä olivat 18–70-vuotiaat suomalaiset, jotka omistavat ajokortin ja ovat ostaneet auton omiin nimiinsä yhtiöltä viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Tutkimuksen lopulliseen kohderyhmään kuului 2 591 vastaajaa. Otanta oli kansallisesti edustava sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.