Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Työmarkkinoiden myllerryksen yllättävä seuraus: tällä alalla on nyt ennätysmäärä työpaikkoja

Henkilöstöalan osaajilla riittää nyt poikkeuksellisen paljon kysyntää, suomalaisyritys Duunitori tiedottaa.

Duunitorin työnhakupalvelussa julkaistiin marraskuussa 130 prosenttia enemmän henkilöstöalan työpaikkailmoituksia kuin samaan aikaan vuonna 2020.

Määrä on myös huomattavasti korkeampi kuin ennen koronakriisiä vuonna 2019, Duunitorin tiedotteessa kerrotaan.

Koronan alun jälkeen elpyneillä työmarkkinoilla on ollut avoinna ennätyksellinen määrä työpaikkoja.

Kun rekrytointien määrä kasvaa, työnantajat tarvitsevat myös rekrytoinnin osaamista.

Lisäksi Duunitorin tiedotteessa kerrotaan, että henkilöstöalan työpaikkailmoitusten määrä on ollut merkittävästi edellisvuosia suurempi helmikuusta 2021 asti, mutta niiden määrä on kasvanut etenkin tänä syksynä.

Osa on ehkä pettynyt alansa lomautuksiin.

Vilma Vikman

Syyskuussa lukema oli korkein: ilmoituksia oli jopa 205 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Kategoria pitää sisällään HR-alan, rekrytoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen töitä.

Samaan aikaan oikeanlaisten osaajien löytäminen on monella alalla vaikeutunut entisestään.

– Osa työntekijöistä on saattanut koronan aikana pohtia unelmiaan ja arvojaan. Osa on ehkä pettynyt alansa lomautuksiin ja vaikeisiin työoloihin ja päätynyt siksi vaihtamaan työpaikkaa tai jopa alaa, Duunitorin markkinointipäällikkö ja työnantajakuvan asiantuntija Vilma Vikman arvioi.

– Osalla aloista, kuten sote- tai it-alalla, on yksilötason valintojen lisäksi kyse paljon suuremmista rekrytoinnin vaikeuksista: tarvittavia osaajia ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi Suomessa, Vikman lisää Duunitorin tiedotteessa.

Työntekijän markkinoilla ei riitä, että vain julkaisee avoimesta tehtävästä työpaikkailmoituksen.

– Dynamiikka on monella alalla selvä: työntekijä valitsee työpaikkansa, ei toisinpäin. Tämä vaatii työnantajilta kykyä rakentaa houkuttelevaa työnantajakuvaa, ymmärtää rekrytoitavia kohderyhmiä ja heidän tarpeitaan, viestiä heille oikeissa kanavissa sekä huolehtia hakijaystävällisestä rekrytointiprosessia, Vikman huomauttaa Duunitorin tiedotteessa.