Taksiliikenteen valvontaisku paljasti roimasti puutteita Helsingissä. Usean viranomaisen edustajat tarkastivat perjantaina kaikkiaan 86 taksia ja vain 35 selvisi puhtain paperein eli asiat olivat kunnossa vain vajaassa 41 prosentissa takseja. Huomautettavaa oli 51 taksin toiminnassa.
Taksit saivat kaikkiaan 2 sakkoa ja 44 liikennevirhemaksua.
Yksi taksi yhytettiin liikenteestä ilman asianmukaista taksilupaa ja yhdellä oli ajoneuvo katsastamatta. Taksikupu puuttui kahdesta autosta ja yhtä moni ajoneuvo oli jäänyt rekisteröimättä taksikäyttöön.
Eniten puutteita oli taksin tietojen esittämisessä. Tänä vuonna asteittain voimaan tullut uusi taksilaki tiukensi määräyksiä siitä, millaisia tietoja takseissa pitää olla asiakkaiden nähtävillä. Taksissa tulee olla nähtävillä hinnat, luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi.
Hintatiedot eivät olleet uuden lain vaatimalla tasolla 17 taksissa. Liikennelupa tai selvitys siitä puuttui 15 tapauksessa. Uuden lain mukaan taksiliikenneluvan tai sen jäljennöksen tulee olla ajoneuvossa mukana.
Luvanhaltijan nimi tai yhteystiedot puuttuivat 15 taksiautosta, kuljettajan nimi ei ollut matkustajan nähtävillä 16:ssa.
− Hintatietojen tai nimi- ja yhteystietojen puuttuminen tai hyvin kirjavat esittämistavat ovat asiakkaan näkökulmasta katsottuna ongelmallisia. Kyse on pienistä, helposti korjattavissa olevista puutteista, joiden johdosta ei kannattaisi ottaa seuraamuksia. Toivoisimmekin taksinkuljettajien ja taksiyrittäjien kiinnittävän tähän enemmän huomiota, sanoo tiedotteessa Traficomin asiantuntija Tiina-Liisa Ruotsalainen.
Mitään liikenneturvallisuutta vaarantavaa valvonnassa ei poliisin mukaan havaittu: ajoneuvokalusto oli hyväkuntoista ja liikennekelpoista, kaikilla kuljettajilla oli taksinkuljettajan ajolupa. Pieniä puutteita oli kuitenkin liikaa.
– Kyse on luvanvaraisesta ammattiliikenteestä, asioiden pitäisi olla paremmin hoidossa, toteaa tiedotteessa ylikonstaapeli Arto Aaltonen Helsingin poliisista.
Verohallinto seuraa nyt valvonnassa esiin nousseita kuljettajia ja yrityksiä muun muassa tulorekisteristä. Tämä on osa Verohallinnon parhaillaan käynnissä olevaa tehostettua taksialan valvontahanketta.
Osana hanketta myös taksien matkustajat voivat ilmoittaa väärinkäytöksistä Verohallintoon vihjetietolomakkeella.
Viikonlopun valvonnassa olivat mukana Helsingin poliisilaitos, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Verohallinto sekä Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi).
Mukana oli kymmenen poliisia, viisi Traficomin asiantuntijaa, viisi verotarkastajaa ja kolme avin tarkastajaa.