Vastavalmistuneiden LVI-asentajien osaaminen surkealla tolalla – Kysely: 90 prosenttia työantajista näkee taidoissa puutteita

LVI-asennusalan yritykset pitävät vastavalmistuneiden osaamista riittämättömänä. Tätä mieltä on yli 90 prosenttia työnantajista, selviää LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n jäsenyrityksilleen tekemästä kyselystä.

Yritykset toivovat tiedotteen mukaan tiiviimpää yhteistyötä ammatillisten oppilaitosten kanssa ongelman ratkaisemiseksi.

Kyselyyn vastanneista 70 prosenttia arvioi, että osaavan työvoiman saaminen on omalla alueella vaikeaa. Jotta työvoimapulasta selvitään, ovat alan yritykset valmiita osallistumaan koulutuksen sisältöjen suunnitteluun ja ottamaan opiskelijoita työssäoppimaan.

Kyselyn tulokset harmittavat LVI-TU:n erityisasiantuntija Juha-Ville Mäkistä.

– Talotekniikka-alan opetusta ja tutkintoja pidetään hyvin laadukkaina. Koulutukseen on saatu hyvin hakijoita, ja työllistyminen on ollut korkealla tasolla myös taantuman aikana. Ilmeisesti asiat ovat sujuneet turhankin hyvin ja helposti, toteaa Mäkinen tiedotteessa.

Hänen mukaansa vuosituhannen vaihteessa heikosta vetovoimasta kärsinyt ala nousi nuorten suosikiksi. Tätä selitettiin alan ammattien arvostuksen nousulla ja hyvillä työllisyysnäkymillä.

– Yrityksillä on hyvin selvä mielipide siitä, mitä opiskelijoiden pitäisi osata ennen työssäoppimaan tuloa ja myös siitä, mitä työpaikalla voidaan opettaa, Mäkinen kertoo.

Mäkisen mukaan koronaepidemia on saanut oppilaitokset hyvin varovaisiksi. Se on näkynyt myös työssäoppimisen määrässä, vaikka työmaat ovat pyörineet lähes normaalisti. Tiedotteen mukaan useat yritykset ovat kertoneet, että opiskelijoita olisi kaivattu työmaille.

Valtasiko ikävä haju kotisi reissun aikana? Nämä konstit auttavat – mutta älä usko vanhan kansan vinkkiä

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut