Papilloomavirus eli HPV aiheuttaa useita eri syöpiä. Paras keino suojautua tartunnalta on HPV-rokote. Tyttöjä on rokotettu Suomessa syksystä 2013 ja poikia viime syksystä lähtien osana rokotusohjelmaa. Vuonna 2008 syntyneistä tytöistä lähes 80 prosenttia ja pojista 65 prosenttia on saanut HPV-rokotteen, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedotteessaan.
Tiedot rokotettujen määristä käyvät ilmi valtakunnallisen rokotusrekisterin tiedoista. Rokotus on maksuton.
– Koronapandemiasta huolimatta yläkoulun aloittavien tyttöjen rokotuskattavuus on parantunut parin viime vuoden aikana. Myös poikien rokotukset ovat lähteneet hyvin käyntiin, sanoo tiedotteessa THL:n asiantuntijalääkäri Anna Scherleitner.
Koska poikien rokotukset ovat alkaneet vasta viime vuonna, kaikki 5.–9.-luokkalaiset pojat voivat tällä hetkellä saada rokotuksen.
Rokotussarjaan kuuluu kaksi annosta. Ensi syksystä lähtien niitä tarjotaan tytöille ja pojille yleensä viidennellä ja kuudennella luokalla. Rokote on kuitenkin mahdollista saada vielä myöhemminkin yläkoulussa.
– Tutkimustiedon mukaan HPV-rokote on turvallinen. Se antaa parhaan ja pitkäaikaisimman suojan useita eri syöpiä vastaan, kun se otetaan riittävän aikaisin. Siksi sen ottamista ei kannata lykätä, toteaa Scherleitner.
Papilloomavirus aiheuttaa useita eri syöpiä, kuten suuontelon, suunielussa erityisesti kielentyven ja nielurisojen sekä peräaukon, peniksen, kohdunkaulan, emättimen ja ulkosynnyttimien syöpiä. Lisäksi HPV aiheuttaa osan alanielun, kurkunpään, nenänielun ja suunielun muiden alueiden syövistä.
Noin 80 prosenttia saa tiedotteen mukaan vakavalle taudille altistavan HPV-tartunnan elämänsä aikana. HPV tarttuu iho- ja sukupuolikontaktissa.
Rokote estää noin 90 prosenttia kohdunkaulan syövästä ja jopa 95 prosenttia kahden yleisimmän HPV-tyypin aiheuttamista kohdunkaulan syövän esiasteista. Juuri nämä tyypit aiheuttavat suurimman osan kohdunkaulan syövistä.
Rokote suojaa myös emättimen, ulkosynnytinten, peräaukon ja peniksen sekä pään ja kaulanalueen syöviltä. Tiedotteessa todetaan, että tutkimukset osoittavat, että rokotesarjan antama suoja on todennäköisesti myös pitkäaikainen, eli useita kymmeniä vuosia – tai jopa elinikäinen.
Rokotusten kattavuuksissa on alueellisia eroja. Rokotuskattavuus on maan korkeimpia sekä tytöillä että pojilla Pohjois-Savossa, Ahvenanmaalla, Itä- ja Etelä-Savossa sekä Varsinais-Suomessa.
Suomessa on useita paikkakuntia, joissa yli 85 prosenttia vuonna 2009 syntyneistä tytöistä on ottanut HPV-rokotteen. Tällainen on muun muassa Kauniainen. Lisäksi esimerkiksi Kouvola, Kirkkonummi ja Sipoo pääsevät yli 80 prosentin rokotuskattavuuden.
Suurista kaupungeista tyttöjen korkein rokotuskattavuus on Vantaalla, Tampereella ja Oulussa. Niissä rokotteen on ottanut 74 prosenttia vuonna 2009 syntyneistä tytöistä.
Vuonna 2009 syntyneistä pojista yli 80 prosenttia on ottanut rokotuksen muun muassa Kauniaisissa. 70 prosentin kattavuuteen ylletään muun muassa Sipoossa ja Vihdissä.