Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Taideyhdistys heräsi koronaunesta – ikkunanäyttelystä päästiin siirtymään gallerian puolelle

Mäntsälän taideyhdistys on aloittanut innostuneena uuden luomisen pitkän hiljaiselon jälkeen.

– Jäsenet ovat kiihkeästi odottaneet kokoontumisrajoitusten purkua ja pääsyä omiin harrastusryhmiin, kertoo taideyhdistyksen puheenjohtaja Irene Savander vuosinäyttelyn pystytyksen tiimellyksessä.

– Viime vuonna ei vuosinäyttelyä tai ylipäätään mitään näyttelyä pystytty järjestämään, hän kertoo.

– Pienenä valonpilkahduksena keksimme kuitenkin järjestää ikkunanäyttelyitä, joissa eri taiteilijoiden töitä laitettiin esille Kivistöntien välittömässä läheisyydessä olevan Pikkugallerian ikkunaan. Ikkunanäyttelyt ovatkin pyörineet nyt vuoden ajan keskeytyksettä, hän iloitsee.

– Syksyllä olemme päässeet kokoontumaan harrastusryhmissä jo melko normaalisti. Akvarelliryhmä on jatkanut Annaliisa Janhusen johdolla viikoittaista aherrustaan suurella sydämellä ja innolla. Myös keramiikan harrastajat ovat ahkeroineet omalla pajallaan.

– Jo ennen koronaa perustimme kerran viikossa kokoontuvan maalauspajan, johon voi tulla tekemään kuvataidetta millä tahansa tekniikalla. Iloinen yhdessä tekeminen ja toisilta oppiminen tai ideoiden saaminen on siinä lähtöajatuksena. Paluu ryhmätapaamisiin on ollut helpottunutta ja innostunutta, kertoo Savander.

Nyt alkanut vuosinäyttely esittää 18 eri taiteenharrastajan töitä. Nähtävillä on niin akvarelleja, akryylimaalauksia, öljyväritöitä ja sekatekniikkaa kuin myös keramiikkaa.

Näyttely on nähtävissä Kivistöntie 2:ssa Pihagalleriassa 28.11. saakka torstaista sunnuntaihin klo 12–16. Näyttely on ilmainen.

Pikkugallerian puolella näyttelytoiminta jatkuu heti tämän jälkeen taiteilija Outi Turtiaisen omalla näyttelyllä 27.11.–3.12.