Yleiskuva koronaepidemian tilanteesta Suomessa on sama kuin se ollut jo kolme viikkoa. Rokottamattomien epidemia jatkuu ja vaikeutuu, kerrotaan Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiedotustilaisuudessa.
Erikoissairaanhoitoon joutumisen riski on merkittävästi suurempi rokottamattomilla kuin kaksi kertaa rokotetuilla.
Viimeksi kuluneen kahden viikon aikana rokottamattomat 12−79-vuotiaat ovat joutuneet koronavirustartunnan vuoksi erikoissairaanhoitoon 15 kertaa useammin kuin saman ikäryhmän kaksi kertaa rokotetut.
Erikoissairaanhoitoon joutumisen riski on ollut suurin 50-69-vuotiailla rokottamattomilla henkilöillä. Heillä riski on 52-kertainen verrattuna saman ikäryhmän kaksi kertaa rokotettuihin.
– Riski uuteen yllättävään kiihtymiseen on yhä olemassa. Rokotukset eivät ole täydellisiä, mutta ne ovat hyviä hillitsemään epidemian vakavimpia muotoja, sanoo STM:n johtava asiantuntija Liisa-Maria Voipio-Pulkki.
THL:n ylilääkäri Otto Helve muistuttaa, että edelleen sairaalataakasta erittäin suuri osuus on rokottamattomilla.
– Jätevesiseuronnoissa on nähty viimeisessä otannassa koronavirusjäämiä aiempaa enemmän. Se on voi olla merkki, että epidemia on kiihtymässä, pohtii Helve.
Hän muistuttaa, että rokotuksia on saatavilla.
– Pikkujoulujakin ajatellen suosittelen ottamaan rokotuksen, sanoo Helve.