Varkaat jäivät verekseltään kiinni Sälinkäällä – "selittivät englanniksi etsivänsä vessaa"

Riistakamera lähetti kyseisen kuvan Vuoren sähköpostiin, ja he saivat tämän jälkeen varkaat kiinni itse teossa. Heidi Vuori

Jesse Helminen

Ulkomaalainen murtovaraskopla jäi kiinni itse teossa 18. lokakuuta Sälinkäällä Oitintiellä, kun paikallinen pariskunta sai tiedon varkaista riistakameraan.

Tapaus sattui kello 16.30 aikaan, kun Heidi Vuori sai riistakamerasta hälytyksen sähköpostiinsa. Pihalla oli valkoinen pakettiauto ja vieraita miehiä.

– Asumme noin 400 metrin päässä kuolinpesän kiinteistöstä, johon olemme asentaneet riistakameran ja lähdimme mieheni kanssa välittömästi tapahtumapaikalle autolla.

Pariskunnan toiminta oli tämän jälkeen ripeää ja rohkeaa. Vuoren aviomies soitti paikalle Heidin isän, joka saapui paikalle parinsadan metrin päästä autollaan, ja ajoi sen poikittain tielle estäen näin varkaiden pääsyn pois kiinteistöltä.

Paikalle päästyään kolme varasta lähtivät kaikki juoksemaan eri suuntiin, mutta hämmästykseksi he kuitenkin palasivat paikalle hetken huutelun jälkeen.

– Kaksi palasi autolleen ja selittivät englanniksi etsivänsä vessaa, mutta jännä vaan, että heillä oli meille kuuluva rälläkkä hallussaan ennen kuin lähtivät livohkaan, Heidi Vuori kertoo tilanteesta.

Paikalle hälytetty poliisi saapui Hyvinkäältä noin puolentunnin päästä hälytyksestä. Henkilöiden aikeista ei ollut mitään epäselvyyttä, sillä heiltä löytyi autosta Vuorille kuuluvia tavaroita, kuten johtoja ja rälläkkä.

Poliisi palautti anastetun omaisuuden, takavarikoi auton ja otti miehet mukaansa.

Asia ja Vuorien toiminta keräsi sosiaalisessa mediassa paljon huomiota ja kehuja, mutta myös ilmoituksia ja havaintoja autosta lähialueella.

Valkoisesta pakettiautosta on ainakin kommenttien perusteella tehty havaintoja Levannolla, Leppäkoskella ja Lukon alueella.

Poliisi kertoi jälkeenpäin Heidi Vuorelle, että kolmatta tekijää ei koskaan saatu kiinni ja kaksi muuta miestä olivat romanialaisia.

Oma rohkeus hieman yllätti Vuoren:

– Jotenkin sitä vaan toimii tilanteen sattuessa, mutta kyllä jälkikäteen hieman alkoi miettimään "mitä jos".

Kommentoi

Palvelut