Kelan nimissä kalastellaan pankkitilin tietoja puhelimessa – Kela soittaa vain näistä numeroista

Kuvituskuva. Arkisto/Johanna Erjonsalo

Sirpa Repo

Kelan nimissä on soitettu henkilölle numerosta, joka ei ole Kelan käyttämä numero. Kyseessä on huijaus, jonka tarkoituksena on tietojen kalastelu.

Huijari on väittänyt tarvitsevansa henkilöltä muun muassa pankkitiliin liittyviä tietoja. Kela muistuttaa, että sen työntekijät eivät koskaan kysy käyttäjätunnuksia, salasanoja tai tunnuslukuja, joilla kirjaudutaan henkilökohtaisiin palveluihin.

Kelasta asiakkaalle soitettaessa puhelu tulee yleensä joko numerosta 020 692 219 tai 020 634 1611. Nämä numerot kannattaa tallentaa puhelimen muistiin, jos asiakkaalla on vireillä etuusasioita. Suomenkielisten puheluiden lisäksi myös ruotsin- ja englanninkieliset puhelut tulevat yleensä näistä kahdesta numerosta.

Kelan työntekijä voi soittaa asiakkaalle esimerkiksi silloin, jos hakemuksen käsittelyyn tarvitaan lisätietoja tai hakemuksesta puuttuu liite. Soittaminen on Kelalle nopein tapa saada asiakkaalta lisätietoja. Hakemuksen käsittely etenee nopeammin, kun Kela saa tarvittavat tiedot puhelimitse.

Kelasta soitetaan myös silloin, jos asiakas on varannut puhelinajan tai jos asiakas on pyytänyt takaisinsoittoa puhelinpalvelun ruuhkan takia.

Jos saa epäilyttävän puhelun, jossa soittaja esiintyy Kelan työntekijänä, puhelu tulee katkaista. Soittajalle ei pidä antaa tietoa itsestään.

Soitosta tulee ilmoittaa poliisille. Ilmoita myös pankillesi, jos olet antanut soittajalle tietoa, jolla hän voi päästä pankkitilillesi

Kommentoi

Palvelut