”Vertaistuki on tärkeää” – Vauvan päivää vietettiin Kulttuurimeijerillä

Kulttuurimeijerin ylätasanne oli varattu toiminnalliseksi pisteeksi, jossa vanhemmille ja vauvoille pidettiin muskaria, jumppaa ja luentoja. Jesse Helminen

Jesse Helminen

Valtakunnallista Vauvan päivää vietettiin tänä syksynä jo viidettä kertaa ja nyt ensimmäistä kertaa myös Mäntsälässä.

23. syyskuuta vietettävä Vauvan päivä nostaa esiin sen, miten kaikki vauvat Suomessa tarvitsevat meidän huomiotamme ja me tarvitsemme Suomessa kaikkia täällä syntyviä ja asuvia vauvoja.

Mäntsälässä iloittiin myös siitä, että vihdoin vanhemmat pääsivät tapaamaan pitkästä aikaa toisiaan ilman koronan varjoa.

Tapahtumaa alettiin suunnitella seurakunnan aloitteesta Mäntsälään elokuun puolella, mutta loppukiri järjestelyissä otettiin vain viikkoja ennen tapahtumaa:

– Ajatuksena tämä oli noussut perhetyön keskuudessa jo elokuussa ja aloimme sitten suunnittelemaan ja hakemaan sopivia tiloja, mutta aika helposti lähtivät sitten myös yhteistyökumppanit mukaan, kertoo yksi tapahtuman järjestäjistä, lastenohjaaja Anne Laine Mäntsälän seurakunnalta.

Tila oli jaettu kahteen osaan: ylätasanteella oli vanhempien ja lasten yhteistä tekemistä ja alatasanteella yhteistyökumppaneiden infopisteitä. Esittelijöinä oli muun muassa kunnankirjasto, Mannerheimin lastensuojeluliitto ja avoin päiväkoti Metsätonttu, jossa on eritoten huomattu se, että vanhemmat tosiaan kaipaavat nyt pitkän korona-ajan jälkeen muiden vanhempien seuraa.

Sama ajatus on myös Laineen mielessä, kun kysyn, onko uusilla vanhemmilla noussut viime aikoina joitain uusia asioita esille, jotka eritoten kiinnostavat nyt:

– Aika perinteiset asiat kiinnostavat ja etenkin vertaistuki siinä elämän vaiheessa on tärkeää, ja nyt huomaa koronan myötä, että kovasti toivotaan kaikkea tapahtumaa, mutta arasti lähdetään vielä liikkeelle.

Tällä kertaa arkuutta ei kuitenkaan näkynyt ja heti aamutuimaan järjestettyyn musiikkileikkikouluun oli runsaasti osallistujia. Päivä on vasta alussa, mutta ulkopaikkakunnalta Mäntsälän toimintaa seuraamaan tullut Johanna viihtyi hyvin tapahtumassa:

– Muskarissa olimme mukana ja tykkäsin kyllä, ja varmaan käydään vielä jumpassa.

Cine Mäntsälän kahvilassa samassa pöydässä istuva Johannan ystävä Annika oli hänkin iloinen siitä, että myös pienille järjestettiin yhteinen tapahtuma, ja myös siitä, että korona-aika alkaa vihdoin hieman hellittää:

– Tänä syksynä alkaa olemaan jo enemmän tapahtumia ja mahtavaa, että tällainenkin järjestettiin.

Kommentoi

Palvelut