Musiikista sisältöä arkeen – Musaportin ideana on tarjota harrastamisen mahdollisuus työttömille ja ilman opiskelupaikkaa oleville nuorille

Kaikki Musaportin soitimet ja välineet on saatu lahjoituksina, ja Musaportin vetäjä Tommy Huovinen haluaakin kiittää jo nyt kaikkia lahjoittajia. Jesse Helminen

Työllisyyspalveluiden Mediaportin kanssa samaan aikaan avautuvan Musaportin tarkoituksena on tuoda nuorten työttömien arkeen tekemistä. Yksiköiden on tarkoitus toimia yhteistyössä keskenään ja lisäksi nuoria ohjataan samalla Ohjaamon kautta esimerkiksi TE-palveluiden äärelle.

Musaportin ohjaajana toimii mäntsäläläisille tuttu muusikko ja etsivä nuorisotyöntekijä Tommy Huovinen, joka on pitkän linjan muusikkona innoissaan tulevasta toiminnasta:

– Tämä tulee nyt hyvään saumaan, kun samalla alkaa starttivalmennus, Musaportti ja Mediaportti, niin tavallaan me voimme luoda tässä hetkessä jo sitä toimintakulttuuria tälle jutulle.

Toiminta on vasta alkamaisillaan, mutta Huovinen visioi, että jokaiselle osallistujalle voidaan suunnitella oma ohjelma kiinnostuksen mukaan.

– Tänne voi tulla opettelemaan ja kokeilemaan soittamista, voi tehdä omia biisejä, sävellyksiä, sanoituksia, sovitusta, äänittämistä, miksaamista ja soitinhuoltoa, eikä tarvitse olla minkäänlaista aiempaa kokemusta.

Tekemisen lisäksi Huovinen ajattelee, että nuorten kanssa voidaan myös vain kuunnella musiikkia ja analysoida hieman musiikin historian kautta, että kuinka esimerkiksi nykyaikainen hip-hop-soundi on syntynyt.

– Heräisi sellainen innostus, että nuoret alkaisivat ruoppaamaan vanhoja levyjä, että täältä löytää vaikka mitä, Huovinen maalailee.

Suunnitelmissa on, että Media- ja Musaportin käyttäjät voivat jatkossa tehdä myös yhteistyötä, eikä mikään estä osallistumasta molempien toimintaan.

Nuorison ja musiikin parissa Huoviselta on aiempaa bändipaja kokemusta Porin kuuluisasta Annankatu 6:sta, jossa muun muassa Dingo ja Yö treenasivat aikoinaan. Idea uudesta Musaportista kehittyikin siitä ajatuksesta, että Mäntsälässä ei oikeastaan ole vastaavanlaista toimintaa:

– En oikein tiedä, mikä on nuorten tilanne musiikkipuolella Mäntsälässä, eli kuinka vireää esimerkiksi bänditoiminta on, joten sehän olisi mahtava tilanne, että täältä syntyisi joku bändi ja kunnalla olisi joku tapahtuma ja bändi voisi vaikka esiintyä siellä.

– Ammattilaisia täällä ei kouluteta, mutta tästä voi löytää koko elämän kestävän harrastuksen ja musiikkihan toimii loistavana terapiamuotona, ihan todistetustikin, Huovinen muistuttaa.

Mukavan tekemisen lisäksi kantavana ajatuksena on saada syrjäytymisvaarassa olevia nuoria takaisin kiinni arkeen. Toiminta pyörii Ohjaamon kanssa yhteistyössä, josta 18–29-vuotiaat nuoret saavat tukea ja neuvontaa opintoihin, asumiseen, työhön, raha-asioihin ja terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä.

Musaportti ja Mediaportti

Musaportin asiakkaina ovat 16-29-vuotiaat syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, jotka ovat jääneet ilman opiskelu- tai työpaikkaa.

Yhteydenotot Musaporttiin puhelinnumeroon 040 3146726 tai sähköpostilla tommy.huovinen@mantsala.fi.

Mediaportin asiakkaana olevat työttömät työnhakijat pääsevät päivittämään digi- ja it-taitojaan ja samalla autetaan myös CV:n rakentamisessa, sekä videohakemusten tekemisessä.

Mediaportissa ja työllisyyspalveluissa tehdään verkostoyhteistyötä sen suhteen, millaista työvoimaa ja osaamista paikalliset yritykset tarvitsevat.

Kommentoi

Palvelut