Paljonko sinulle jää rahaa asumismenojen jälkeen ja onko se kohtuullista? – Nyt voidaan sanoa tutkitusti, että toinen näistä kysymyksistä on todella vaikea Suomessa

Kaupunkien näkökulmasta suhde asuntotuotantoa koskevan sääntelyn ja tuotannon lisäämiseen tähtäävien tavoitteiden välillä on jännitteinen,väitöskirjatutkija Elina Sutela tietää. Kuvituskuva Arkisto/Jussi Vehkasalo

Jouni Lampinen

Paikallisella tai valtakunnallisella tasolla ei ole määritelty kunnolla, mitä kohtuuhintainen asuminen tarkoittaa, Turun yliopisto tiedotti elokuun lopulla.

Tuoreen tutkimushankkeen tulosten perusteella kohtuuhintaisen asumisen edistämiseksi on vielä paljon töitä tehtävänä.

Turun yliopistosta hankkeessa olivat mukana sitä johtanut Jarkko Rasinkangas ja Elina Sutela sekä Jutta Juvenius Helsingin yliopistosta.

Yksi suomalaisen asuntopolitiikan perustavoitteista on edistää kohtuuhintaista asumista. Se on säilynyt ajankohtaisena poliittisena kysymyksenä vuosikymmenestä toiseen.

Vaikka ymmärrys kohtuuhintaisen asumisen kokonaistilanteesta on puutteellinen, tavoitteista on tärkeää keskustella ja tietoa tarvitaan lisää, Elina Sutela näkee.

– Oleellista on tunnistaa asuntopolitiikka keskeisenä kaupunkilaisten yhdenvertaisuuteen vaikuttavana tekijänä, väitöskirjatutkija Elina Sutela painottaa.

Tuotannon lisäämiseen keskittyminen ei riitä.

Elina Sutela

Valtio edistää kohtuuhintaista asumista, mutta kokonaisuuden hallinta jättää toivomisen varaa, Sutela myöntää.

– Tällä hetkellä tuotantotukia ja kotitalouksille maksettavia asumistukia hallinnoidaan eri ministeriöistä käsin. Tuotantotuet kuuluvat ympäristöministeriölle, kun taas asumistuet sosiaali- ja terveysministeriölle osana sosiaaliturvaa.

– Näiden tukimuotojen toimiminen kokonaisuutena jää epäselväksi.

Epäselvää on sekin, että riittääkö asumistukien taso vaikkapa kaupunkien vuokra-asuntojen vuokriin.

Asumisen kohtuuhintaisuus määritellään usein kuluttajavalintoina.

Elina Sutela tietää, että esimerkiksi kuluttajavalintoihin perustuva määrittely ei selvennä, että onko asumisen taso riittävä.

– Tai sitä, miten rajallisia ovat valintamahdollisuudet asuntomarkkinoilla.

Sutelan mukaan kohtuuhintaista asumista ohjaavista näkökulmista puuttuu yleisesti konkretiaa.

– Vaikka asuntopolitiikan lähtökohtana usein, että asumisen olisi oltava kohtuullisen hintaista suhteessa tuloihin, niin tätä tavoitetta ei useinkaan konkretisoida asuntopolitiikassa seurattavaksi mittariksi asti.

– Yksi keino tähän olisi, että seurattaisiin prosenttiosuuksia, esimerkiksi sitä, kuinka paljon tuloista kuluu asumiseen.

Sutelan mukaan nykyistä tilannetta voidaan parantaa laatimalla selkeät asumisen hintaa ja kotitalouksien tulojen suhdetta kuvaavat mittarit.

Ja näiden mittareiden avulla voitaisiin seurata asuntopolitiikan tavoitteiden toteutumista, hän jatkaa.

Kohtuuhintaisen asumisen seurannassa on otettava kantaa asumisen riittävään laatuun, Elina Sutela huomauttaa.

Esimerkiksi Helsingissä on kiinnitetty huomiota siihen, miten paljon yksiöitä rakennetaan suhteessa muun kokoisiin asuntoihin.

Koska kohtuuhintaisen asumista tulkitaan kapea-alaisesti, niin sitä koskeva poliittinen ohjaus ja sen toteutumisen seuranta on vajavaista.

– Yksi keskeinen huomio on, että pelkästään tuotannon lisäämiseen keskittyminen ei riitä ratkaisuksi kohtuuhintaisen asumisen ongelmaan, sillä kyseessä on paljon asuntomarkkinoiden kysyntää ja tarjontaa moniulotteisempi ilmiö.

– Siksi myös yksiselitteisten ratkaisuvaihtoehtojen antaminen on vaikeaa, Sutela kertoo.

– Eli vaikka kaupungit tekevät systemaattisesti töitä asuntotuotannon lisäämiseksi, tutkimushankkeessa haastattelut viranhaltijat puolustivat myös sosiaalista asuntotuotantoa tärkeänä asuntopolitiikan työkaluna.

Kaupunkien näkökulmasta suhde asuntotuotantoa koskevan sääntelyn ja tuotannon lisäämiseen tähtäävien tavoitteiden välillä on jännitteinen, Elina Sutela tietää.

– Kyseessä on hankala tasapainoilu, jossa tunnistetaan kaupungin rooli asuntotuotannon edellytysten lisääjänä.

– Ja samalla tunnistetaan tarve ohjata asuntotuotantoa hyväksi katsotun asumisen sekä kaupungin poliittisten tavoitteiden suuntaan.

Potentiaalinen keino edistää tasapainoilua on tukea asuntomarkkinatoimijoiden ja viranhaltijoiden välistä vuorovaikutusta, Sutela miettii.

– Sekä selkeyttää kaupungin omia tavoitteita ja prosesseja.

Tietoa tutkimushankkeesta

Aineistoa kolmesta kaupungista

Tutkimushanke oli osana Turun kaupunkitutkimusohjelmaa ja sen rahoitti Länsi-Suomen yleishyödyllinen asuntosäätiö.

Tutkimushankkeen aineisto kerättiin Turun, Helsingin ja Tampereen kaupungeista.

Tutkimushankkeen aineisto pohjautui asiantuntijoilta ja eri dokumenteista saatuihin tietoihin ja näkemyksiin.

Tilastollisia vertailuja ei tehty tässä tutkimuksessa.

Tutkimushankkeen nimi on Kohtuuhintaisen asumisen puutteellinen määrittely johtaa kapea-alaiseen tulkintaan tavoitteista ja ratkaisukeinoista.

Ohjeita kaupungeille

Läpinäkyvyys on hyväksi

Tutkimushankkeessa mukana olleet tutkijat näkevät, että asuntopolitiikan tavoitteita ja sisältöjä olisi selkiytettävä valtakunnallisesti ja kuntien tasolla.

He antoivat myös selkeät suositukset kunnille ja kaupungeille kohtuuhintaisen asumisen edistämiseksi:

– Määrittele asuntopolitiikan tavoitteet selkeästi ja perustele valintasi.

– Kerro miten mittaat ja seuraat kohtuuhintaisen asumien toteutumista.

Tutkijat painottivat, että asuntopolitiikan on oltava pitkäjänteistä ja läpinäkyvää.

– Varmista, että kaupungin asuntopolitiikan tavoitteiden toteuttaminen on selkeästi koordinoitua ja vuorovaikutteista.

Kommentoi

Palvelut