Suomen Syöpärekisterin ennakkoarvion mukaan uusia syöpiä todettiin vuonna 2020 noin 1 200 (3, 6 prosenttia) vähemmän kuin edeltävänä vuonna.
Väestön ikääntyessä vuosittaisen tapausmäärän on kuitenkin ennustettu kasvavan.
Tilastojohtaja Janne Pitkäniemi Suomen Syöpärekisteristä pitää uusien syöpien lukumäärän vähentymistä huolestuttavana, koska viivästynyt diagnoosi saattaa johtaa pidemmälle edenneisiin ja vaikeammin hoidettaviin kasvaimiin.
Ero todettujen syöpien määrissä oli suurimmillaan toukokuussa. Tuolloin uusia syöpiä todettiin noin 700 vähemmän kuin vuotta aiemmin.
– Näyttäisi siltä, ettei huhti-toukokuun 2020 vajausta uusien syöpien määrässä ole saatu loppuvuodesta kurottua, vaikka loppuvuoden uusien syöpien lukumäärä olikin lähempänä vuoden 2019 tasoa, Pitkäniemi kertoo tiedotteessa.
Syöpärekisteri on jo aikaisemmin raportoinut syöpänäytteiden määrän vähentyneen koronaviruspandemian puhjettua. Nyt arvioitiin ensimmäistä kertaa korona-aikana diagnosoitujen syöpien määrää ja muutoksia.
Tehdyt laskelmat uusista syövistä perustuvat syöpärekisteriin raportoituihin syöpänäytetietoihin. Tiedot tarkentuvat vielä vuoden 2020 ennakkotilaston ja varsinaisen vuositilaston valmistuessa.