Mäntsälä Priden ohjelma valmis – avajaispuheen pitää kunnanjohtaja Hannu Laurila

Jesse Helminen

3. päivä syyskuuta järjestettävän Mäntsälän ensimmäisen Pride tapahtuman ohjelma on valmis. Lisäksi mukana on suuri määrä paikallisia yhteistyökumppaneita.

Tapahtumaa ryhdyttiin suunnittelemaan yli puoluerajojen jo alkukesästä ja mukaan on kuluvien viikkojen aikana saatu useita yhteistyökumppaneita yhdistyksistä ja yrityksistä.

Millä mielellä yhyeistyökumppanit ovat lähteneet mukaan tukemaan Mäntsälän ensimmäistä Pride -tapahtumaa?

– Yhteistyökumppanit lähtivät lyhyellä varoitusajalla rohkeasti mukaan, ja asenne on ollut aivan mahtava.

– Olemme nostaneet jokaisen yhteistyökumppanin kommentit somepostauksiimme, miksi he haluavat olla tukemassa Mäntsälä Pridea ja tekstit ovat olleet mitä ihanampia, Priden työryhmästä kerrotaan.

Mitään negatiivista palautetta ei ole tapahtuman tiimoilta kantautunut järjestäjien korviin, paitsi koronaturvallisuus on asia, joka askarruttaa:

– Noudatamme AVI:n ohjeita ja tapahtumassa olevat järjestyksenvalvojat sekä muut tapahtuman järjestäjät muistavat kyllä muistuttaa koronaturvallisuudesta.

– Jos mahdollista, ota oma maski ja korvatulpat mukaan, ja noudatathan turvallisen tilan periaatteita.

Tapahtuma järjestetään 3.9.2021 klo 16.00 alkaen Kulttuurimeijerin ympäristössä. Avajaispuheen pitää uusi kunnanjohtaja Hannu Laurila.

Mäntsälä pride 2021 ohjelma:

16:00 kunnanjohtaja Hannu Laurila avaa Mäntsälä Priden

Tapahtumapaikka: Kultuurimeijeri, Osuustie 2, Mäntsälä

16:00 alkaen

Avoin kohtaamispaikka

Tapahtumapaikka: Kultuurimeijeri, Osuustie 2, Mäntsälä

16:00–17.00

Työpaja

Tapahtumapaikka: Kultuurimeijeri, Osuustie 2, Mäntsälä

16:0 –21:00

Apila Pepita: Sateenkaarevaa kokemusta kuvittaen

sarjakuva- ja kuvitusnäyttely

Tapahtumapaikka: Kulttuurimeijeri, Osuustie 2, Mäntsälä

17:00–19:00

Elokuva Tove

Tapahtumapaikka: Cine Mäntsälä, Meijerin aukio 2, Mäntsälä

19:00–19:45

Livebändi: Liquid Sisters (queer-punk)

Tapahtumapaikka: Kulttuurimeijeri, Osuustie 2, Mäntsälä

klo 20:00–21.30

Elokuva Supernova. Leffa ja viini-näytös, vain täysi-ikäisille

Tapahtumapaikka: Cine Mäntsälä, Meijerin aukio 2, Mäntsälä

Kommentoi

Palvelut