Käyttämättä jääneitä lääkkeitä päätyy yhä roskiin ja viemäriin ja se on monella tavalla vaaraksi – ”Voivat lisätä myös antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereita”

Tarpeettomat lääkkeet tulee palauttaa apteekkiin. Katja Juurikko

Sirpa Repo

Suomalaiset ovat lisänneet tarpeettomien lääkkeiden palauttamista apteekkeihin ja keräyspisteisiin. Vanhat ja tarpeettomat lääkkeet tulee palauttaa apteekkiin. Viemäriin tai roskiksiin heitettyinä ne rasittavat ympäristöä ja saattavat päätyä vääriin käsiin.

– Vaikka Suomi toimii kotitalouksien lääkejätteen hävittämisessä Itämeren alueella suunnannäyttäjänä, on meillä vielä parannettavaa. Viemäreihin ja roskiin heitetyt lääkkeet voivat päätyä maaperään, sisävesistöihin ja Itämereen, joiden lääkeainekuormaa ne kasvattavat, kertoo tiedotteessa kehittämispäällikkö Taina Nystén Suomen ympäristökeskuksesta.

– Lisäksi lukuisten tutkimusten mukaan vesistöihin päätyneet lääkkeet vaikuttavat eri eläinlajien käyttäytymiseen, lisääntymiseen ja elinoloihin. Väärin hävitetyt lääkkeet voivat lisätä myös antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien määrää, eli antiobioottiresistenssiä, Nystén jatkaa.

Clear Waters from Pharmaceuticals (CWPharma) -hankkeen raportin mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista palautti tarpeettomat lääkkeet apteekkiin tai keräyspisteisiin vuosina 2009 ja 2010. Suomen tilanne on ollut muihin Itämeren maihin verrattuna parhaasta päästä.

Raportissa kerättiin tietoa Suomen, Liettuan, Latvian, Puolan, Ruotsin ja Venäjän kuluttajien tavoista hävittää tarpeettomat lääkkeet.

Vuonna 2019 Suomessa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan, suomalaisista aikuisista noin 90 prosenttia palauttaa käyttämättömät lääkkeet apteekkiin.

Suomessa on yli 800 apteekkia, joihin lääkkeitä voi palauttaa maksutta.

Kaksi viikkoa kestävä Lääkkeetön Itämeri -kampanja käynnistyy tänään torstaina 26. elokuuta, jolloin vietetään Itämeripäivää. Neljättä kertaa järjestettävällä kampanjalla halutaan tänä vuonna muistuttaa vanhojen ja tarpeettomien lääkkeiden palauttamisen helppoudesta.

Muistilistaa

Näin hävität lääkkeet oikeaoppisesti

Palauta apteekkiin käytetyt lääkelaastarit, kiinteät ja nestemäiset lääkkeet, inhalaattorit, tabletit ja kapselit sekä tuubit, joissa on vielä lääkettä.

Ota tabletit ja kapselit pois pakkauksistaan ja laita ne irrallaan läpinäkyvään pussiin. Laita voiteet ja aerosolit sekä inhalaattorit ilman ohjelippua pussiin. Jätä nestemäiset lääkkeet alkuperäiseen pulloonsa, ja laita nämä erilliseen pussiin. Taita lääkelaastarin liimapinnat vastakkain ennen pussiin laittoa. Irrota ohjelippu muovi- ja pahvipakkauksista, ja vie ne omiin kierrätyspisteisiinsä. Palauta kaikki muovipussit apteekkiin.

Palautaaina erillisessä omassa pussissa jodipitoiset lääkkeet, elohopeakuumemittarit, sytostaatit alkuperäispakkauksessaan henkilökunnalle, ruiskut ja neulat läpäisemättömään astiaan pakattuna. Astia voi olla esimerkiksi pullo tai purkki. Kysy apteekistasi, kuinka insuliinineulat tulee hävittää asuinalueellasi.

Esimerkiksi perusvoiteita, ravintolisiä tai luontaistuotteita ei tarvitse palauttaa apteekkiin. Ne kuuluvat sekajätteeseen.

Kommentoi

Palvelut