Keusoten rokotuskiertue alkaa alueen lukioista ja päättyy yläasteisiin

Keusote toteuttaa lasten ja nuorten koronarokotuskiertueen ja keskittää resursseja viikoille 33–36 lasten ja nuorten rokotuksiin.

Keusoten mobiilirokotusyksikkö järjestää koronarokotuskiertueen alueen toisen asteen oppilaitoksissa ja suurimmissa yläkouluissa 19.8. alkaen, Keusote kertoo tiedotteessaan.

Oppilaat voivat kiertueen aikana ottaa koronarokotuksen ilman ajanvarausta koulupäivän aikana. Lisäksi koronarokotuksia tullaan tarjoamaan 6-luokkien 12 vuotta täyttäneille oppilaille kiertueen yhteydessä.

Rokotuskiertueen avulla Keusote haluaa parantaa nuorten rokotuskattavuutta ja mahdollisuuksia koronarokotteen ottamiseen matalla kynnyksellä.

Rokotuskiertue alkaa lukioista, jatkuen muihin toisen asteen oppilaitoksiin, ja päättyen yläasteisiin.

Kiertue käynnistyy torstaina 19.8. Nurmijärveltä Arkadian lukiosta, ja jatkuu perjantaina 20.8. Nurmijärven lukiossa, Mäntsälän lukiossa sekä Tuusulan lukion Hyrylän toimipisteessä.

Kiertue jatkuu viikolla 34 alueen lukioissa ja muissa toisen asteen oppilaitoksissa.

Viikolla 35 rokotusvuorossa ovat yläkoulut.

Rokotuskiertueella voi saada myös tehosteannoksen, jos ensimmäisen annoksen saamisesta on kulunut vähintään kahdeksan viikkoa.

Kiertue uusitaan eri toimipisteissä lokakuusta alkaen.

Kiertueen aikana myös oppilaitoksen tai koulun henkilökunnalla on mahdollisuus saada koronarokote.

Kommentoi

Palvelut