Keusoten eli Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän kesäkuussa alkaneet yt-neuvottelut on saatu päätökseen viime torstaina.
Syksyksi suunnitellut lomautukset toteutuvat, mutta pienemmässä laajuudessa kuin alun perin kaavailtiin: lomautus koskee nyt 350 työntekijää 470 henkilön sijasta.
– Koronapandemia on uudelleen aktivoitunut, mikä vaikuttaa henkilöstötarpeeseen, kertoo henkilöstöjohtaja Monica Hostio.
Keusoten johtoa, esimiehiä ja muita hallinnossa työskenteleviä lomautetaan syksyn aikana 14 vuorokaudeksi.
– Asiakaspalvelusta ei vähennetä, sille tielle ei haluta lähteä, vaan pyritään siihen, että palvelut kärsivät mahdollisimman vähän, sanoo Hostio.
Keusoten säästötavoite jää kokonaisuudessaan noin 80 prosenttiin tavoitteesta.
Keusoten hallituksen tiistai-iltaisessa kokouksessa päätetään lomautusten käynnistämisestä sekä esitetään vaihtoehtoisia rahoituslähteitä kattamaan puuttuvaa osuutta.
Lomautuksilla saatava säästötavoite on 1,3 miljoonaa euroa. Lisäksi säästöjä haetaan leikkaamalla koulutusrahoja 300 000 euroa.
Keusote on järjestänyt kaikki julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut kuuden kunnan alueella Keski-Uudellamaalla vuodesta 2019 lähtien.
Kasvavat kustannukset ovat puhuttaneet kunrien asukkaita ja päättäjiä. Myös korona on aiheuttanut lisäkustannuksia.
Alueella on noin 200 000 asukasta. Kuntayhtymässä ovat mukana Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen ja Tuusula.