Keskusrikospoliisi aloitti huhtikuussa 2020 esitutkinnan Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) suojavälinehankinnoista. Esitutkinta on valmistunut ja siinä epäillään kahta henkilöä törkeästä petoksesta.
Esitutkinnan aikana on takavarikoitu varoja yhteensä reilun kolmen miljoonan euron arvosta ja kaksi arvoautoa. Syytteiden nostamisen määräaikaa on Helsingin käräjäoikeuden päätöksellä jatkettu tämän vuoden elokuulle.
Poliisi on selvittänyt esitutkinnassa, onko HVK:ta erehdytetty hankkimaan hengityssuojaimia, jotka eivät täyttäneet niille asetettuja vaatimuksia. Hengityssuojaimia oli tilattu koronavirukselta suojautumiseksi.
HVK testautti hengityssuojaimet maahan saapumisen yhteydessä. Tuolloin ilmeni, että hankitut suojaimet eivät täyttäneet hengityssuojaimille asetettujen standardien vaatimuksia.
– Esitutkinnassa on selvitetty, onko suojavälinehankinnoissa esitetty HVK:lle virheellisiä tietoja tai jätetty antamatta sellaista oleellista tietoa, jolla on voinut olla merkitystä hankintapäätöstä tehtäessä ja siten aiheutettu vahinkoa Huoltovarmuuskeskukselle, sanoo tiedotteessa tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Mikko Laaksonen Keskusrikospoliisista.
Keskusrikospoliisin suojavälinekauppoja koskevat kaikki esitutkinnat ovat nyt valmistuneet. Suojavälinekauppoihin liittyen on aiemmin tutkittu muun muassa myös epäiltyä törkeää rahanpesua.