Moottoritielle eksynyt peuranvasa aiheutti hämminkiä Mäntsälän eteläisen liittymän lähistöllä torstaiaamuna. Hätäkeskus sai ilmoituksen vasasta hieman ennen aamukahdeksaa. Paikalle lähti neljä palomiestä ja poliisipartio.
– Saimme ajettua vasan sumppuun tien sivuun ja siitä otimme sen käsin kiinni. Vasa jäi poliisin hoiviin ja he toimittivat sen aidan toiselle puolelle, kertoo päivystävä paloesimies Pasi Wiiala Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta.
Eläin saatiin melko nopeasti kiinni. Wiiala muistuttaa kuitenkin, että kun hälytysajoneuvossa on vilkut päällä, kannattaa hiljentää vauhtia reilusti.
– Nyt osa autoilijoista huomasi vasan ja osa ei, ja siksi vauhdit olivat aika kovia. Siellä tehtiin äkkinäisiä jarrutuksia, mutta onneksi tällä kertaa ei tullut vahinkoa.