Koronatartunnat jatkavat nousukiitoaan Keusoten kunnissa – tartuntoja yli puolet enemmän edelliseen viikkoon verrattuna

Kuvituskuva. Timo Pasanen

Nalle Nieminen

Keusoten alueella koronatartunnat ovat edelleen lisääntyneet runsaasti. Keusoten alueen ilmaantuvuus on ollut kahden viikon aikana 96/100 000, joka on jälleen suurempi kuin aikaisemmalla viikolla, jolloin ilmaantuvuus oli 80/100 000.

Koronatartunnat ovat olleet noususuuntaisia jo kuudetta viikkoa.

Edellisellä viikolla 26.7.–1.8. koronatartunnat ylittivät sadan henkilön rajan. Uusia tartuntoja oli yhteensä 116, eli 40 enemmän kuin tätä edeltävällä viikolla.

Tartuntoja on todettu paljon erityisesti Keusoten alueen isommissa kunnissa, joista Järvenpään tartuntamäärien kasvu on huolestuttavin, sillä tartuntoja oli kaksikymmentä enemmän kuin aiemmalla viikolla.

Tartuntamäärät kunnittain olivat viime viikolla Hyvinkäällä 34, Järvenpäässä 31, Tuusulassa 24, Nurmijärvellä 22, Mäntsälässä 2 ja Pornaisissa 2.

Eniten tartuntoja on 20–29-vuotiailla, joiden osuus tartunnoista on hieman yli 50. Toiseksi eniten tartuntoja on 10–19-vuotiailla ja kolmanneksi 30–39-vuotiailla.

Viime viikolla todettiin myös mahdollisia altistumisia ja joukkoaltistumisia tavanomaista enemmän. Mahdollisia altistumisia todettiin Hyvinkään lentokentällä ja Pihkalan kentällä, sekä Nurmijärvellä ravitsemusliikkeessä ja Rajanmäen uimalan kuntosalilla. Joukkoaltistumisia on todettu Järvenpään ja Nurmijärven päiväkodeissa.

Keusoten alueella on tällä hetkellä 288 voimassaolevaa karanteenipäätöstä.

Tartuntamäärien lisääntyminen on aiheuttanut viiveitä tartunnanjäljitykseen. Viive on tällä hetkellä kolmen vuorokauden pituinen. Lisäksi muualla altistuneita, karanteeniin asetettavia on hieman yli 90 henkilöä.

Kommentoi

Palvelut