Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tulkkikoulutus keskittymässä Helsinkiin – muutosta on myös kritisoitu

Viittomakielen ja puhevammaisten tulkkauksen koulutuksen siirtymistä Turusta Kalasatamaan Diakin kampukselle suunnitellaan parhaillaan.

Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että vuoden 2023 alusta alkaen tulkkien koulutus olisi kokonaan keskittymässä Helsinkiin.

– Tämä on vielä auki oleva asia. Lopullinen päätös tehdään syksyllä, toteaa Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) toimitusjohtaja ja rehtori Elina Juntunen.

Asioimistulkkauksen koulutus Helsingissä on jo.

Tulkkikoulutusta ollaan Helsingissä keskittämässä sosiaali- ja terveysalan kampukselle Kalasatamaan. Tällä hetkellä kampuksella on jo yli 1 600 oppilasta.

Keskittämisen taustalla ovat taloudelliset syyt ja kampusrakenneuudistus.

Haluaisimme, että emme joutuisi tinkimään laadusta.

– Ammattikorkeakoulut toimivat pitkälti valtionrahoituksen turvin. Viimeisimmässä rahoitusuudistuksessa Diakin osalta rahoitus tulee tippumaan 1,5 miljoonaa euroa. Haluaisimme, että emme joutuisi tinkimään toiminnan laadusta, vaan voisimme tinkiä tiloista, Juntunen perustelee muutosta.

Diakin hallitus päätti toukokuussa, että kampusrakenneuudistusta jatkovalmistellaan kolmen vaihtoehdon pohjalta. Diakin kampukset sijaitsevat Helsingissä, Oulussa, Pieksämäellä, Porissa ja Turussa. Turun-kampus ei ole mukana jatkovalmisteluun edenneissä vaihtoehdoissa.

Tulkkikoulutuksen keskittämistä yhteen paikkaan eli Helsinkiin ei ole pidetty pelkästään hyvänä asiana, koska tulkkien tarve on ympäri Suomen. Juntunen peräänkuuluttaa kuitenkin joustavan opiskelun ja yksittäisten opiskelupisteiden perustamista tarvittaessa yhteiskumppaneiden tiloissa.

– Tulkkauksen puolella työvoimapulaa tulee olemaan ja on jo Itä-Suomessa. Meidän täytyy löytää malleja, miten vastaamme koulutus- ja työvoimatarpeeseen, Juntunen jatkaa.

Asioimistulkkauskoulutus kestää 3,5 ja muut tulkkikoulutukset neljä vuotta. Asioimistulkkikoulutuksessa tulee ensi syksynä olemaan 20 ja viittomakielen sekä puhevammaisten tulkkauksen koulutuksessa 34 aloituspaikkaa.

Viittomakielen tulkkeja on Suomessa noin 700. Heidän tehtävänsä on toimia kuulo- ja puhevammaisten tulkkina erilaisissa tilanteissa. Asioimistulkkaus tarkoittaa tulkkaus- ja käännöstehtäviä viranomaisten kanssa käydyissä keskusteluissa. Asioimistulkkauksen tarve tulee lisääntymään työvoimaperäisen maahanmuuton myötä.