Mies, joka ei osannut sanoa ei on taattua ohkolalaista osaamista

Ohjaaja Kalle Tahkolahti (vas.) antaa vielä viimeisiä ohjeita päärooleissa näytteleville Milla Kurjelle (Johanna Kuittinen) ja pastori Aimo Niemelle (Jaakko Latva-Pukkila). Harvoilla näyttämöillä nähdään elävä hevonen. Öljymäellä sokean roolissa näyttelevän Tanja Lundstenin Tuohivisu jaksaa kuunnella, hevosen äänenä kuullaan Aatu Johanssonia. Lasse Herrala

Lasse Herrala

Öljymäen kesäteatterin Mies, joka ei osannut sanoa ei on taattua ohkolalaista, vuosikymmenet kyläläisiä kouluttanutta kesäteatterin osaamista. Näytelmästä ei puutu viuhkaa ihmissuhteita, väärinkäsityksiä, juoruja ja luuloja. Kesähauskuutta parhaimmillaan, teeman juoksutusta.

Nuori ohjaaja Kalle Tahkolahti on tarkka työssään. Harjoituksissa pohditaan, mistä suunnasta näyttämölle voi tulla, alkuperäistä suuntaa muutetaan, mutta myös näyttelijöitten mielipide otetaan huomioon.

Sadoista pikku yksityiskohdista hioutuu kokonaisuus, joka vaikuttaa hallitulta. Kokeneilla näyttelijöillä riittää kysymistä ja pohdintaa pilkuntarkasti.

Näytelmä piti valmistua jo viime kesäksi, mutta korona vei. Osa alkuperäisistä henkilöistä on vaihtunut ja siksi esitys oli nivottava yhteen uudelleen.

Tahkolahti kuvaa esitystä rehelliseksi kesäteatteriksi. Siinä ei ole mitään kikkailua ja reipas ote näkyy myös roolien tekijöitten innostuksena. Tarina on kuitenkin lempeä, hyväntuulinen sekamelska.

Komedia vie katsojan 1970- luvulle. Sitä voidaan kutsua hauskaksi rakkaustarinaksi. Sitä leimaavat monimutkaiset ihmissuhteet aina Amerikasta palannutta pastori Aimo Niemeä myöten, jonka toimenkuvaan kuuluu myös avioliittoneuvonta.

Hyväntahtoinen mies ei osaa sanoa ei, joten häntä viedään kuin leppäkeihästä, kylän molempiin leireihin.

Oman leimansa esitykselle antaa elävä hevonen, Tuohivirsu, joka jaksaa seurata näytelmää rauhallisesti. Harvoinpa näyttämöllä nähdään hevonen. Hevosen ajatuksia ääneksi muuntaa Aatu Johansson.

Ohkolassa on nähty paljon vaivaa myös näyttämön rakentamisessa. Tapahtumat sijoittuvat milloin asuintaloon, kirkkoon, lihakauppaan tai saunaan. Moninaisuus antaa vauhtia esitykseen.

Miten sitten käy Aimo Niemen? Asettuuko hän kannattamaan vai vastustamaan kylän merkkirakennuksen purkamista, pääseekö avioliittoneuvoja itse avioliiton satamaan?

Osallistuuko hän mielenosoitukseen ja allekirjoittaako hän sekä vastustajien että kannattajien adressin?

Koronalla on näppinsä järjestelyissä. Katsomaan otetaan enintään 200 henkeä niin, että turvavälit voidaan toteuttaa.

Heidät ryhmitetään keskikäytävän avulla kahteen toisistaan erillään pysyvään ryhmään. Molemmilla ryhmillä on omat WC:nsä, ja käsidesiä riittää.

Ensi-ilta perjantaina

Mies, joka ei osannut sanoa ei (1975). Käsikirjoitus Jussi Kylätasku, Kullervo Kukkasjärvi ja Risto Jarva. Alkuperäiskäsikirjoitus, eikä siis perustu kenenkään kirjoittamaan kirjaan.

Öljymäen kesäteatterissa Öljymäenkuja 1, Ohkola. Esitykset: pe 16.7., su 18.7., ti 20.7., ke 21.7., su 25.7., ti 27.7., la 7.8., su 8.8., ti 10.8., la 14.8., ke 18.8., pe 20.8., ke 25.8., pe 27.8., la 28.8. Ensi-ilta klo 18, muuten arkisin klo 19, la-su klo 16. Liput ennakkoon www.ohkolannuorisoseura.fi

Ohjaus: Kalle Tahkolahti, Roolihahmot ja näyttelijät: Aimo Niemi - Jaakko Latva-Pukkila, Milla Kurki - Johanna Kuittinen, Kauko Aaltonen - Vesa Saralehto, Anna Aaltonen - Anna Tapper, Petra Aaltonen - Lilja Omenainen, Renlund - Ari Lehto, Renlundska- Manti Koli, Maija Aalto - Helena Partanen, Pappa Salonen- Eero Salminen, Huhtamo - Markus Peltola, kirkkoherra - Antti Ruotoistenmäki, Nummiska - Kirsi Jokela, sokea - Tanja Lundsten, hevonen - Tuohivirsu/Aatu Johansson.

Kommentoi

Palvelut