Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hajuhaittaa keskustassa – Biovoimala syytön

Eteläisen-Mäntsälän alueella ja kuntakeskuksen eteläisillä alueilla Jokihuhdanojassa, Koskenrannassa ja Linnamäessä ainakin valiteltiin viikonlopun 9.–11.7. aikana hajuhaitoista. Pohjoisimpana Anttilassa on kerrottu samasta ongelmasta.

Moni epäili kyseessä olevan Mäntsälän Biovoimala, koska haju tuli tuulen mukana etelän suunnasta.

Mäntsälän Biovoima Oy:n toimitusjohtaja Juha Virtanen kertoo puhelimitse, että vaikka heiltäkin joskus pääsee hajuja ilmoille, niin laitoksessa ei käsitellä eläinten lantaa.

Keski-Uudenmaan Ympäristökeskuksen ympäristötarkastaja Jukka Kuoppalalta löytyy vastaus asiaan eli kyse oli tällä kertaa vain perinteisestä lietelannan levityksestä:

– Keski-Uudenmaan ympäristökeskukseen tuli maanantaina 12.7.2021 muutama hajuhaittailmoitus, jotka liittyivät lietelannan levittämiseen nurmipelloille Mäntsälässä Pornaistentien varrella.

– Ilmoitusten mukaan lietelantaa oli levitetty 10.7. ja 12.7. Lietelannan levittäminen nurmipelloille on sallittua, eivätkä hajuhaittailmoitukset aiheuta toimenpiteitä ympäristökeskuksessa, Kuoppala valaisee asiaa.