Nella Aaltonen 19. sijalle rytmisen voimistelun EM-kisoissa

Mäntsäläläinen Nella Aaltonen edusti Suomena rytmisen voimistelun EM-kisoissa.

Rytmisen voimistelun EM-kilpailut alkoivat 9.6. Bulgariassa nuorten joukkueiden kaksiottelun ja välinefinaalien merkeissä.

Suomea edusti nuorten maajoukkue, joka voimisteli EM-kilpailussa kokoonpanolla mäntsäläläinen Nella Aaltonen (Elise Järvenpää), Miisa Kurvi (Imatran Voimistelijat), Anni Olkkonen (Elise), Anastasiia Polischuk (Elise Vantaa), Mimosa Turunen (Turun Pyrkivä) ja Amanda Virta (Turun Pyrkivä).

Tällä kertaa nuorten joukkueiden Euroopan mestaruuden vei Venäjä yhteispistein 67,800.

Toiseksi sijoittui Bulgaria (65,450) ja kolmanneksi Israel (63,175).

Suomen nuorten maajoukkue sijoittui 19. sijalle pistein 30,500.

EM-kisat olivat nuorten joukkueelle ensimmäinen kilpailu yhtenäisenä joukkueena, sillä nuorten maajoukkue on aloittanut harjoittelun tällä kokoonpanolla viime lokakuussa eli vain puoli vuotta sitten.

Vallitsevan koronatilanteen vuoksi nuorten maajoukkue ei ole päässyt aikaisemmin kilpailemaan Suomessa tai ulkomailla.

Ennen EM-kilpailuja kilpailukokemusta kartutettiin online-tapahtumissa omalta kotisalilta käsin. Tästä huolimatta nuoret voimistelijat esiintyivät rohkeasti ja varmasti. Joukkue oli kisasuoritukseen tyytyväinen.

– Kilpailusta jäi todella hyvä fiilis. Olemme tyytyväisiä, että esiinnyimme rohkeasti ja pidimme homman kasassa virheistä huolimatta, nuorten maajoukkue kommentoi suoritustaan.

Nuorten maajoukkue lähti hakemaan kisoista erityisesti kokemusta ja varmuutta tekemiseen. Nuoret voimistelijat odottivat myös yleisön eteen pääsemistä.

Myös valmentaja Iida Ritokoski kiittelee valmentamiaan nuoria:

– Me valmentajat olemme todella ylpeitä siitä, miten näin lyhyessä ajassa ja vielä koronan aiheuttamista haasteista huolimatta joukkue kilpaili rohkeasti ensimmäisessä kilpailussaan yhtenäisenä joukkueena!

Seuraavan kerran nuorten maajoukkue kilpailee syksyllä rytmisen voimistelun SM-kilpailuissa 11.–12. syyskuuta.

Kommentoi

Palvelut