Mäntsälän kansanedustajat vaalituloksesta Kokoomus voitti yhden, SDP menetti kaksi paikkaa

Vaalikesä huipentui varsinaisen vaalipäivän äänestykseen. Mika Välitalo (vas.), Markku Laine ja Tuula Eloranta ottivat äänestyslippuja vastaan kunnantalolla sunnuntaina. Äänestäjiä tipahteli paikalle harvakseltaan, mutta tasaiseen tahtiin. Pasi Huuhtanen

Lassi Huuhtanen

Kokoomus sai Mäntsälän valtuustossa kymmenen paikkaa 21,8 prosentin kannatuksella. Puolueen kokonaiskannatus jäi suurimpana puolueena säilynyttä keskustaa 0,6 prosenttiyksikköä pienemmäksi.

Tulos oli kuitenkin parempi kuin viime vaalien notkahduksessa. Kokoomus paransi tulostaan 1,2 prosenttiyksikköä.

– Sykkeet alkaa pikkuhiljaa laskemaan ja fiilis on hyvä, kommentoi puolueen äänikuningatar Pihla Keto-Huovinen.

Keto-Huovinen kommentoi tulosta tuoreeltaan, kun vaalitulos julkaistiin kun se varmistui ennen yhtätoista sunnuntai-iltana.

– Nöyräksi vetää tulos ja olen kiitollinen jokaisesta saamastani äänestä.

Keto-Huovinen sai 409 ääntä, mikä on toiseksi eniten kaikista Mäntsälän kuntavaaliehdokkaista. Aiempiin vaaleihin verrattuna Keto-Huovinen petrasi tulostaan huomattavasti silloisesta 122 äänestä.

Valtakunnallisesti kokoomus sai 62 uutta valtuustopaikkaa enemmän kuin edellisissä vaaleissa ja on nyt maan suurin kuntapuolue.

– Vaalitulos on hyvä ja se oli meidän joukkueen ansiota ja haluan kiittää jokaista tiimimme jäsentä, kansanedustaja Keto-Huovinen sanoo.

– Voittamaan lähdettiin eikä se Mäntsälässäkään paljosta jäänyt kiinni.

Keto-Huovinen kertoo viettävänsä vaalivalvojaisia kotosalla, koska koronan takia ei saatu järjestettyä ravintolatilaisuutta.

– Meillä on kuitenkin yhteinen whats app-ryhmä, jossa ollaan herkeämättä seurattu tuloksia, hän kertoi vaali-iltana.

Sosiaalidemokraattien vaalitulos oli puolueelle pettymys. SDP menetti kaksi paikkaa Mäntsälän valtuustossa. Puolueen kannatus laski 5,1 prosenttiyksikköä edelliseen vaaleihin verrattuna tuloksena. Tuloksena oli 19,9 prosentin kokonaiskannatus ja kaksi yhdeksän valtuustopaikkaa. Menetyksenä oli kaksi paikkaa. Mäntsälässä SDP jäi kolmanneksi keskustan ja kokoomuksen jälkeen.

Miten kommentoitte vaalitulosta Mäntsälässä, Antti Rinne?

- Pikkasen muuttui tulos, ei tullut yllätystä Mäntsälässä. Äänissä kun laskee niin tulos on ihan hyvä.

SDP sai Mäntsälässä 1582, Antti Rinne 201 ääntä.

Valtakunnallisesti puolueen kannatus oli 17,8 prosenttia, 3,1 prosenttiyksikköä suurinta puoluetta kokoomusta pienempi.

– En voi olla tyytyväinen tulokseen, ei olisi pitänyt tulla tällaista sen perusteella, että me ollaan hoidettu asioita hyvin, eduskunnan puhemies Rinne valittelee.

Rinteen vaimo Mäntsälän valtuuston puheenjohtaja Heta Ravolainen-Rinne sai 189 ääntä.

Oliko teillä taistoa äänikuninkuudesta tai -kuningattaruudesta?

– Ei meillä ole taistoa ollenkaan, Antti Rinne tokaisee.

Mäntsälän demariryhmässä tapahtui merkittäviä muutoksia.

Valtuustoryhmän puheenjohtaja Reijo Liinamaa putosi valtuustosta 40 äänen saaliilla. Liinamaa sai edellisissä kuntavaaleissa 112 ääntä. Liinamaa sai varavaltuutetun paikan.

Kommentoi

Palvelut