Matkahuolto ja e-ville.com keskittävät Maisalantielle

Syksystä alkaen Matkahuolto ja e-ville.com löytyvät entisistä Kaasuauto.fi:n toimitiloista Maisalantieltä. Raskas liikenne sujuu moottoritien puoleiselta piha-alueelta, esittelevät Ville Majanen (vas), Mikko Oikari ja Velkku Majanen. Lasse Herrala

Lasse Herrala

Mäntsälän keskustassa linja-auto-aseman yhteydessä toimiva Matkahuolto sekä e-ville.comin kivijalkamyymälä siirtyvät syksyllä Maisalantie 2:een.

Sinne keskitetään myös verkkokaupan varastot sekä yrityksen toimistotilat. Kaikkiaan neliöitä tulee 650 pääosin entisen autokaupan tiloihin.

– Yksinkertainen syy muuttoon on se, että aiemmissa toimipaikoissa tila loppui kesken, sanoo toimitusjohtaja Mikko Oikari.

– On tehokkaampaa toimia, kun kaikki saadaan saman katon alle. Tässä varaudutaan myös tulevaan kasvuun.

– Verkkokaupan kasvu on ollut ripeää ja sen vuoksi uusien tilojen hankkiminen tulee tarpeeseen. Ville Majasen mukaan korona on vain lisännyt asiointia verkkokaupassa.

Uusiin tiloihin pääsy muuttaa myös verkkokaupan luonnetta. Jatkossa kaikki tavara toimitetaan asiakkaalle Mäntsälän varastosta, ei suoraan Kiinasta. Toimitukset nopeutuvat, mikäli tuotetta on jo Mäntsälässä.

Ulkomaan toiminnoista huolehtiva Ville Majanen sanoo, ettei itse ole päässyt Kiinaan yli vuoteen koronarajoitusten vuoksi. Suomalaiset verkkokaupan työntekijät ovat olleet Kiinassa saman ajan pääsemättä Suomeen.

Velkku Majanen vastaa yrityksen kivijalkakaupasta sekä Matkahuollon toimista.

– Myymälään saadaan nyt tilaa 150 neliötä.

Majasta ilahduttaa myös Matkahuollon parantuva toiminta.

– Se ei huolestuta lainkaan, että siirrymme pois ydinkeskustasta. Päinvastoin uudet tilat palvelevat asiakkaita jopa paremmin, koska suuret liikkeet ja moottoritien liittymä kuljettavat asiakkaita alueelle.

– Suurin palaute ovat Matkahuollon suhteen olleet aukioloaikamme. Nyt voimme lisätä niitä huomattavasti.

Yrittäjät sanovat, että ovat katselleet toimitiloja myös Helsingistä ja Vantaalta. Mäntsälä valikoitui sijaintipaikkakunnaksi, koska se on logistisesti hyvällä paikalla ja kunta suhtautuu myönteisesti yrityksiin.

– Oli silläkin myönteinen asenteellinen vaikutus, että meidät valittiin viime vuonna Mäntsälän nuoriksi yrittäjiksi, pohtii Ville Majanen.

Yritys työllistää Mäntsälässä kymmenkunta henkeä. Muut toimitilat sijaitsevat Thaimaan Bangkokissa ja Kiinan Shenzhenissä.

– Heitämme yhteisen haasteen Mäntsälälle. Moottoritietä kulkee päivässä 38 000 ajoneuvoa. Haaste on, miten saamme entistä useamman poikkeamaan ostoksille Mäntsälään, heittää Velkku Majanen.

Bussit kulkevat edelleen vanhaan tapaan linja-autoaseman kautta. Tekninen johtaja Mika Pynttäri sanoo, ettei Matkahuollolta vapautuville tiloille ole vielä ehditty miettiä käyttöä.

Rakennusta ei kuitenkaan aiota purkaa lähitulevaisuudessa.

Pynttäri kehottaakin ottamaan kuntaan yhteyttä, jos jollain on oma liiketoimintaidea ja halu vuokrata tilaa omalle yritykselle.

Kommentoi

Palvelut