Ps:n ryhmässä ei puoluekuria

Kuntavaalit: Perussuomalaiset pyrkii suurimmaksi ryhmäksi. Siihen on matkaa yhdeksän paikkaa.

Perussuomalaisten tavoite on olla Mäntsälän kunnanvaltuuston suurin puolue vaalien jälkeen.

Pasi Huuhtanen

Perussuomalaiset on Mäntsälän valtuuston neljänneksi suurin ryhmä. Se on kuitenkin selvästi pienryhmä, kolme valtuutettua. Mäntsälän tämän hetken valtuusto on kolmen suuren ryhmän määrittämä. Niillä on 33 paikkaa 43 mahdollisesta.

Perussuomalaiset voisi olla paljon suurempi, jotain isojen ja pienten välistä. Viime vaaleissa se kärsi kuitenkin rajun kannatuksen laskun. Syynä oli edelliskauden riitely.

Vuoden 2012 vaaleissa perussuomalaiset sai kuusi valtuutettua, mutta valtuustoryhmä hajosi valtakiistoihin ensi metreillä.

Kolme valtuutettua erosi perussuomalaisista ja perusti Mäntsälän puolesta -ryhmän.

Tuo ryhmä sai viime vaaleissa lähes yhtä paljon ääniä kuin perussuomalaiset ja kolme edustajaa.

Näin Mäntsälän perussuomalaiset luonnehtivat itse itseään nettisivuillaan: ”Mäntsälän alueen Perussuomalaiset on kansallismieliseltä ja kristillissosiaaliselta pohjalta toimiva poliittinen järjestö. Osallistumme Mäntsälän kuntapolitiikkaan johtotähtinämme kansallinen etu ja sisäinen solidaarisuus”.

Mäntsälän Uutisten kyselyssä puolue kertoo keskeisiksi kuntavaalitavoitteiksensa pitää Mäntsälä vetovoimaisena ja hyvänä kuntana yrittäjille ja siellä asuville ihmisille sekä taata sen kautta riittävän hyvät palvelut päivittäiseen asiointiin kuin myös terveydenhuoltoon. Kouluverkoston pitää kattaa koko kunta sivukyliä unohtamatta. Keusoten palvelut on saatava kattavasti toimimaan lakisääteisten velvoitteiden osalta niin kuin laki velvoittaa. Rakennuslupien ja kaavoituksen pitää tukea kunnan monimuotoisuutta ja mahdollistaa entistä helpommin myös rakentaminen asemakaavan ulkopuolelle, puolue esittää.

Mitä uutta perussuomalaiset toisi kuntaelämään ensi valtuustokaudella?

– Uutta on vaikea tuoda tällaisessa rahatilanteessa, mutta pyrimme edelleen saamaan kuntalaisten suuntaan enemmän avoimuutta ja läpinäkyvyyttä päätöksissä, puolue vastaa.

Arolan koulun lakkauttaminen oli perussuomalaisista väärin.

– Olemme edelleen samaa mieltä asiasta.

Puolue on lentokentän kannalla.

– Jokainen työpaikka ja verotulo on kunnalle tärkeä.

Perussuomalaiset ei usko uimahallin tuloon lähiaikoina.

– Emme usko taloudellisen tilanteen sallivan rakentamista ensi vaalikaudella, kun tämän lisäksi käyttökulut tulisivat olemaan noin puolitoista miljoonaa euroa vuodessa. Se on ikävä tosiasia ja siirtää harmittavasti hallin rakentamista jälleen.

Perussuomalaiset kertoo, että heidän valtuustoryhmässään ei noudateta tulevalla kaudella puoluekuria.

– Emme halua jyrätä yhtä tärkeintä asiaa eli yksilön oikeutta omaan mielipiteeseensä.

Mäntsälän Uutiset esittelee kevään aikana kaikki kuntavaaleissa Mäntsälässä ehdolla olevat ryhmät.

Kommentoi

Palvelut