Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomesta löytyi uusi omenan tuholainen, jota ei aiemmin ollut koko EU:ssa – Hedelmiä tai taimia ei pitäisi tuoda Venäjältä ilman todistusta

Suomesta on löydetty uusi omenaa tuhoava perhoslaji, kiinanmarjakääriäinen (Grapholita inopinata), tiedottaa Ruokavirasto. Havainto on tiettävästi ensimmäinen koko Euroopan unionin alueella eli kyseessä on merkittävä havainto.

Kiinanmarjakääriäinen on Venäjän itäosissa ja Pohjois-Kiinassa merkittävä omenan tuholainen. Kasvinterveyslainsäädännön mukaan se kuuluu karanteenituhoojiin eli tuholaisiin ja kasvitauteihin, joiden tulo Suomeen pyritään estämään. Sen toukat kaivautuvat omenan hedelmiin ja syövät erityisesti siemeniä.

Perhosharrastaja löysi uuden tuholaisen feromonipyydyksestä jo vuonna 2019, mutta Ruokavirastoon se tuli varmennettavaksi vasta toukokuussa 2021.

Aikuinen kiinanmarjakääriäinen on väriltään ruskeankiiltävä eikä sitä tai toukkien aiheuttamaa tuhoa voi silmämääräisesti erottaa omenakääriäisestä. Kiinanmarjakääriäinen on kuitenkin pienempi kuin omenakääriäinen, noin yhden senttimetrin mittainen. Pienen kokonsa vuoksi tuholaista on vaikea havaita.

Suomessa esiintyy Ruokaviraston mukaan myös muita ulkonäöltään kiinanmarjakääriäistä muistuttavia perhoslajeja.

Vielä ei ole tietoa, miten laajalle kiinanmarjakääriäinen on Suomessa levinnyt tai miten merkittävä tuhooja se on.

Levinneisyyttä Ruokavirasto ja Suomen Perhostutkijain Seura ry kartoittavat kuluvan vuoden aikana. Apuna käytetään feromonipyydyksiä.

Kun kartoitus on valmis, voidaan paremmin arvioida, mistä pari vuotta sitten löytynyt yksilö oli peräisin. Ruokaviraston mukaan on mahdollista, että laji on levinnyt luontaisesti Venäjällä ja sitä kautta Suomeen.

Ruokavirasto muistuttaa, että kääriäiset voivat kulkeutua alueelta toiselle myös omenan hedelmien tai taimien mukana. Siksi on tärkeää, ettei Venäjältä tuoda hedelmiä tai taimia ilman viranomaisen myöntämää kasvinterveystodistusta.