Kunnan talousjohtaja Helena Perämäki lähtee Kymsoten talousjohtajaksi Johtajavaihdos lähes kaikissa Mäntsälän keskeisissä kunnan viroissa

Helena Perämäki. Helena Perämäki

Mäntsälän kunnan talousjohtaja Helena Perämäki on irtisanoutunut virastaan. Perämäki lähtee Kotkaan Kymsoten talousjohtajaksi.

Kymsote on Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä, joka vastaa sote-palveluista Kouvolasta Kotkaan ja Virolahdelle asti. Yhtymässä on kuusi kaupunkia ja kuntaa. Kyseessä on samantyyppinen yhteenliittymä kuin Keski-Uudenmaan Keusote.

Perämäki on Mäntsälässä toukokuun puoliväliin asti. Hän valmistelee ennen lähtöään muun muassa kunnan vuoden 2020 tilinpäätöksen ja vuoden 2021 ensimmäisen osavuosikatsauksen valtuuston hyväksyttäväksi.

– Tämä on sopiva taitekohta lähteä, sillä noita aikoja alkaa ensi vuoden talousarvion valmistelu. Ehdin kyllä olla tekemässä vuoden 2022 talousarviokehystä ennen lähtöäni, Perämäki sanoo.

Kunnanhallitus julistaa talousjohtajan viran haettavaksi kokouksessaan maanantaina.

Talousjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen ja vastaa talouspalveluista. Vaatimuksena virkaan on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Kunnanhallitus nimeää ehdokkaiden haastatteluryhmän maanantaina.

Mäntsälän johtajakaarti on muutosten kourissa. Kuntakehitysjohtaja Vesa Gummerus aloitti tehtävässään viime vuoden alussa.

Henkilöstöjohtajan tehtäviä hoitaa viransijaisena varhaiskasvatuksen päällikkö Mervi Tuominen henkilöstöjohtaja Mika Lindgrenin lähdettyä.

Uusi sivistysjohtaja Timo Ahvo aloittaa tehtävässä todennäköisesti kesän alussa Pekka Lintosen irtisanouduttua.

Tekninen johtaja Mika Pynttäri aloitti vuoden 2018 lopussa Hannu Seppälän irtisanoutumisen ratkettua. Mäntsäläläinen Seppälä on parhaillaan hakemassa Järvenpään kaupunkikehitysjohtajaksi.

Pysyvyyttä kunnan johdossa edustaa hallintojohtaja Esa Siikaluoma. Hän aloitti hallintojohtajana maaliskuussa 2011.

Mika Pynttäri on Siikaluoman jälkeen pitkäaikaisin Mäntsälän keskeisen johtajanpaikan haltijoista ensi kesästä lähtien. Hän on ollut virassa 2,5 vuotta.

Mäntsälään haetaan parhaillaan myös uutta kunnanjohtajaa. Seitsemän ehdokkaan haastattelut ovat alkamassa. Nykyinen kunnanjohtaja Esko Kairesalo jää eläkkeelle vuodenvaihteessa 2021-22, mutta siirtyy pitämättömille lomille kesä alussa.

Myös kunnan elinkeinoyhtiö Mäntsälän yrityskehityksen toimitusjohtaja vaihtuu. Harri Kari jää eläkkeelle syksyllä. Mykin markkinointipäällikkö Jyrki Teeriaho jäi eläkkeelle vuoden alussa ja uusi päällikkö Irina Patrikainen aloitti samoihin aikoihin.

Kunnan energiayhtiö Nivoksen toimitusjohtaja vaihtui niin ikään vuoden alussa Esa Muukan jäätyä eläkkeelle. Virassa aloitti Marko Ahl helmikuussa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Palvelut