Lunta luvassa loppuviikolla Uudellemaalle, sadekuuroja pitkin viikkoa – tiistaina jo kolaroitiin kesärenkailla

Kuvituskuva. Arkisto/ Katja Luoma
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Saderintama kulki Uudenmaan yli tiistaina aamulla, mutta päivällä sää on jo pääosin poutainen.

Jokunen sadekuuro voi silti vielä tulla, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eveliina Tuominen.

– Pilvisyys on runsasta, tosin aurinko voi pilkahdella. Lämpötila on kolmesta viiteen astetta plussalla.

Keskiviikko alkaa aurinkoisena ja iltaa kohti pilvisyys lisääntyy. Tuomisen mukaan ohut ja kapea sadekuuro kulkee hyvin hitaasti koko maan yli itään ja Uudellamaallakin voi tulla kuurosateita.

Viikon mittaan yöt ovat kylmiä eli lämpötila laskee pakkaselle ja päivisin ylimmät lämpötilat ovat viidestä seitsemään astetta plussalla.

– Lämpötilat ovat ihan keskimääräisiä tähän aikaan vuodesta. Huhtikuussa mennään kesää kohti ja lämpimiä ilmamassoja tulee, mutta talvikin on vielä lähellä, joten vaihtelut ovat suuria, Tuominen selvittää.

Torstaista on ennusteen mukaan tulossa hieno, aurinkoinen päivä. Perjantai on puolestaan torstain vastakohta eli pilvisyys lisääntyy ja sadealue liikkuu päälle.

– Uudellamaalla sataa perjantaina räntää ja lunta iltaa kohti. Kaikkiaan sateinen päivä, kaikki sateen olomuodot käytössä, kuvaa Tuominen.

Perjantaina on siis tulossa laajalti lumisateita ja tienpinnat ovat märkiä. Pakkasella ne voivat olla hyvin liukkaita.

Lauantai on epävakainen ja vaihtelevan pilvinen, sadekuuroja voi esiintyä – sunnuntaille on sitten taas luvassa poutaisempaa ja lämpöisempää keliä.

Meteorologi Tuominen muistuttaa, että kuurosateita ei pystytä ennustamaan kovin tarkasti paikallisesti.

– Voi sanoa, että Uudellemaalle on tulossa kuurosateita, mutta niitä ei voi kohdentaa esimerkiksi Helsinkiin tai Espooseen.

Ilmatieteen laitos saa nimittäin ajoittain palautetta ihmisiltä, jotka ovat esimerkiksi siirtäneet mökille lähtöään, kun he ovat katsoneet verkossa sadetutkakuvia ja päätelleet niistä, minne sateet osuvat.

– Ja eiväthän ne sadekuurot niin pelottavia ole. Sateenvarjoa vain mukaan, Tuominen naurahtaa.

Uudenmaan alueelle on annettu myös tulvavaroitus keskiviikkoon asti. Lumen sulamisvesien takia jotkin joet voivat tulvia.

Teiden liukkaudesta varsinkin aamuisin varoittaa muun muassa Länsi-Uudenmaan poliisi.

Poliisi kertoo Twitterissä tiistaina aamun ja aamupäivän aikana sattuneista onnettomuuksista.

Siuntiossa Evitskogintiellä ajoneuvo, jossa oli kesärenkaat, ajautui vastaantulevien kaistalle ja törmäsi hälytysajossa olleeseen ambulanssiin. Törmäyksessä loukkaantui kolme henkilöä. Tie oli poikki liikenteeltä pelastustoimien ajan.

Vihdin uimahallin läheisyydessä Hiidenvedentiellä autoja jäi ylämäkeen jumiin tien liukkauden vuoksi.

Yksi henkilö sai lieviä vammoja Lohjalla Ikkalantiellä aamulla tapahtuneessa peräänajossa.

Kommentoi

Palvelut