Vanhemmat yhä ihmeissään Ahdisteluksi koetun toiminnan selvittely juuttumassa byrokratiaan

Koulu: Ahdisteluksi koetun toiminnan selvittely juuttumassa byrokratiaan.

Sosiaalityöntekijät kertoivat kokeneensa miehen lausumat uhkaavana. Kuvituskuva ei liity tapaukseen. Vuokko Nissinen

Pasi Huuhtanen

Mäntsäläläisten vanhempien huoli ja epävarmuus toissa kesänä esille tulleen opettajan käytöksen vuoksi ei ole laantunut. Mäntsälän Uutiset kertoi tapauksesta 29. joulukuuta 2020.

Vanhemmat kokevat, että tapaus on juuttumassa byrokratiaan. Asialle ollaan tekevinään jotain, valmista ei tule.

Sivistystoimen tutkintapyyntö poliisille on vanhempien mielestä erikoinen toimenpide puolitoista vuotta tapahtumien esiin nostamisen jälkeen. Puoli vuotta aiemmin, heinäkuussa 2020, sivistysjohtaja oli vanhempien mukaan ilmoittanut prosessin osaltaan päättyneeksi.

– Tutkintapyynnön takana on se, että kun asiasta tuli julkinen, se lisäsi painetta toimia asian suhteen, epäilee yksi vanhemmista.

Vanhemmat pelkäävät asian unohtuvan jos todetaan, että siihen ei liity rikosta tai poliisi ei pysty tutkimaan.

Asia meni poliisilla lapsirikosten tutkintayksikön käsittelyyn.

Opettaja ei ole kieltänyt tapahtumia.

Oppilaan vanhempi

– Keskustelin tutkinnasta vastaavan poliisin kanssa. Hänen mukaansa kyseessä oli esitutkinnan tarpeen arvioiminen. Poliisin mukaan tapahtuneesta on mennyt niin kauan aikaa, että asian tutkiminen olisi hankalaa.

Vs. sivistysjohtaja Janne Mäkinen kertoo tehneensä asiasta tutkintapyynnön lapsirikostutkintaan 5. tammikuuta 2021.

Vanhemmat ihmettelevät, miksi asiaan on reagoitu vasta silloin. Asia oli silloin ollut sivistystoimen tiedossa puolitoista vuotta. Vanhemmat ovat myös kirjoittaneet asiasta Mäntsälän Uutisiin viime lokakuussa.

– Tietoni mukaan asia on poliisin käsittelyssä. Tiedossani ei ole poliisin ratkaisua asiaan, Janne Mäkinen vastaa sähköpostissa kysymykseen siitä, miksi aikaa on kulunut niin kauan.

– Poliisia on konsultoitu prosessin aikana ja olemme toimineet konsultoinnissa saadun ohjeistuksen mukaisesti, Mäkinen kirjoittaa.

– Kaikki se, mikä ei ole rikollista, ei ole välttämättä sallittua käytöstä opettajalta, vanhempi huomauttaa.

Vanhempien mielestä tapausta ei ole selvitetty loppuun asti.

– Syksyllä 2019 kun olisi pitänyt tehdä aktiivisesti selvitystyötä, emme saaneet liki kahden kuukauden aikana minkäänlaista tiedotusta tai viestiä prosessin etenemisestä keneltäkään, yksi vanhempi kirjoittaa.

Vanhempien mielestä tapahtuneesta on selvä näyttö ja huolta herättää se, miksi vanhemmat joutuvat itse kantamaan prosessin etenemisestä niin suurta vastuuta.

– Pyysimme toistuvasti yhteistä tapaamista sivistystoimen johdon kanssa, jotta he saisivat riittävät tiedot. Vasta puoli vuotta tapahtumien esille tulemisesta tämä onnistui. Koko ajan on ollut tunne, että asiaa ei pystytä hoitamaan objektiivisesti, kertaa hämmentynyt vanhempi.

– Opettaja ei koskaan kieltänyt tapahtumia. Kaikki on todellista. Opettaja ei ole pahoitellut eikä sanonut toimivansa toisin, kun vanhemmat sitä häneltä kysyivät. Sivistystoimen johto ei tähän opettajan vastaukseen reagoinut mitenkään.

– Johdon mielestä kysymys ei ilmeisestikään ollut opettajan asiattomasta toiminnasta vaan ainoastaan oppilaiden väärinymmärryksestä. Tämä näkemys tulee hyvin selvästi ilmi prosessin alusta alkaen, vanhempi sanoo viitaten sähköposteihin ja keskusteluihin sivistystoimen johdon kanssa.

Vanhempien mukaan asia ei etene lastensuojelussakaan

– Vs. sivistysjohtaja kertoi, että asiasta on tehty lastensuojeluilmoitus. Jäin odottamaan lastensuojelun yhteydenottoa, sillä kyse oli myös minun lapsestani.

Yhteydenottoa ei tullut.

– Otin yhteyttä lastensuojeluun ja sieltä kerrottiin, että tällainen asia ei ole vireillä. Rehtorilta tiedusteltaessa kävi ilmi, että lastensuojeluun oli puhelinkeskustelussa annettu tieto opettajan käyttäytymisestä, mutta ei lapsien tietoja. Ei lastensuojelu voi alkaa toimia tällaisesta toimeksiannosta, äiti sanoo.

Oikeaa lastensuojeluilmoitusta tapauksesta ei siis vanhempien mukaan ole tehty. Vs sivistysjohtaja Mäkisen mukaan asia on hieman toisin.

– Rehtori on ollut lastensuojeluun yhteydessä 14. tammikuuta tänä vuonna ja uudelleen 11. helmikuuta. Hän on kuvannut lastensuojelulle huolen ja sen, että opettajan toimintaan liittyen on tehty tutkintapyyntö ja tässä yhteydessä opetushallituksen ohjeistukset ohjaavat tekemään lastensuojeluilmoituksen. Yhteydenotossa rehtori on tuonut esille, että koska asia on viety poliisiin tutkittavaksi, asia etenee tarvittaessa heidän kauttansa lastensuojeluun ja mahdollisesti etenee yksilötasolla, Mäkinen arvelee.

Opettajan käytös on ollut puheena myös kunnanhallituksessa sekä kasvatus- ja sivistyslautakunnassa.

– Olemme yrittäneet avata asiaa näkökulmastamme sekä opettajan toiminnan että prosessin hoitamisen haasteiden osalta, että päättäjille syntyisi totuudenmukainen kokonaiskäsitys asiasta, yksi vanhempi kertoo.

Vanhemmat eivät tiedä, miten prosessin hoitamisen selvittely jatkuu luottamustoimissa.

Vanhemmat kaipaavat edelleen konkreettisia vastauksia lehdessä sekä toistuvasti yksityisesti esittämiinsä kysymyksiin.

– Vs sivistysjohtaja on antanut julkisesti ymmärtää, että hän on nämä vastaukset meille antanut, mutta tämä ei ole totta, sanoo vanhempi.

– Janne Mäkinen on sanonut vasta kun asiasta on tullut julkinen, että yleisellä tasolla voidaan todeta, että kyseessä on epäasiallinen toiminta. Yleisellä tasolla? Eikö sivistysjohtaja tosiaan voi lausua, että kyseisen opettajan toiminta oli väärin. Lapset ansaitsevat vastauksen, että onko vs. sivistysjohtajan mielestä tässä kyse häirinnästä tai epäasiallisesta toiminnasta, äiti sanoo.

Kunnanjohtaja Esko Kairesalo kertoo, että tällaiset asiat on aina otettava vakavasti.

– Olen saanut sivistysjohtajalta ja opetuspäälliköltä vuoden 2020 aikana selvityksen tilanteesta. Olen silloin todennut, että asia on vakava ja se tulee selvittää eri osapuolten näkemykset huomioon ottaen. Tämäntyyppiset asiat ovat aina vakavasti otettavia. Niihin tulee aina puuttua mahdollisimman nopeasti ja selvittää mikä on todellinen tilanne, Kairesalo kirjoittaa sähköpostivastauksessaan.

Janne Mäkinen vakuuttaa, että tapaus otetaan vakavasti.

– Olemme suhtautuneet asiaan vakavasti ja käsitelleet sitä sillä vakavuudella heti asian tiedoksi saatuamme, Mäkinen kirjoittaa.

Jutussa on haastateltu kahden lapsen äitejä. Koulun, opettajan tai lasten vanhempien nimiä ei kerrota.

Lahjoja, viestejä, lauluesitys

Mitä koululla tapahtui vuonna 2019? Asiasta on kerrottu Mäntsälän Uutisissa viime vuoden lopussa se, minkä yksityisyyden suoja muistaen voi.

Opettaja on muun muassa lähettänyt tunnepitoisen Wilma-viestin yöllä yhdelle oppilaalle, lahjoja joillekin oppilaille muun muassa keskellä kesää ja pitänyt vihjailevan lauluesitys koulupäivän jälkeen.

Esityksen kappale oli laulaja Sannin Vahinko, mutta Cheekin Vain elämää -ohjelmassa esittämänä versiona.

Kommentoi

Palvelut