Koulu: Ahdisteluksi koetun toiminnan selvittely juuttumassa byrokratiaan.
Mäntsäläläisen koulun lasten vanhempien huoli ja epävarmuus toissa kesänä esille tulleen koulun opettajan käytöksen vuoksi ei ole laantunut. Mäntsälän Uutiset kertoi tapauksesta 29. joulukuuta 2020.
Koululaisten vanhemmat kokevat, että tapaus on juuttumassa byrokratiaan. Asialle ollaan tekevinään jotain, mutta mitään valmista ei tule.
Osittain kyse on myös siitä, että yksi sivistystoimen valitsema toimintatapa, tutkintapyyntö poliisille, on vanhempien mielestä erikoinen toimenpide tässä vaiheessa, puolitoista vuotta tapahtumien esiin nostamisen jälkeen. Puoli vuotta aiemmin, heinäkuussa 2020, sivistysjohtaja oli vanhempien mukaan ilmoittanut prosessin osaltaan päättyneeksi.
Tutkintapyynnön takana on se, että kun asiasta tuli julkinen, se lisäsi painetta toimia asian suhteen, pohtii yksi vanhemmista.
Vanhempien pelkäävät, että mikäli todetaan, että asiaan ei liity rikosta tai poliisi muusta syystä ei pysty sitä tutkimaan, koko asia saattaa unohtua.
Asia meni poliisilla lapsirikosten tutkintayksikön käsittelyyn.
Opettaja ei koskaan kieltänyt tapahtumia.
Oppilaan vanhempi
– Keskustelin tutkinnasta vastaavan poliisin kanssa. Hänen mukaansa kyseessä oli esitutkinnan tarpeen arvioiminen. Poliisin mukaan tapahtuneesta on mennyt niin kauan aikaa, että asian tutkiminen olisi hankalaa.
– Kaikki se, mikä ei ole rikollista, ei ole välttämättä sallittua käytöstä opettajalta, yksi vanhempi huomauttaa..
Vs. sivistysjohtaja Janne Mäkinen kertoo tehneensä asiasta tutkintapyynnön lapsirikostutkintaan 5. tammikuuta 2021.
Vanhemmat ihmettelevät, miksi asiaan on reagoitu vasta silloin. Asia oli silloin ollut sivistystoimen tiedossa puolitoista vuotta. Vanhemmat ovat myös kirjoittaneet asiasta Mäntsälän Uutisiin viime lokakuussa.
– Tietoni mukaan asia on poliisin käsittelyssä. Tiedossani ei ole poliisin ratkaisua asiaan, Janne Mäkinen vastaa sähköpostissa kysymykseen siitä, miksi aikaa on kulunut niin kauan.
– Poliisia on konsultoitu prosessin aikana ja olemme toimineet konsultoinnissa saadun ohjeistuksen mukaisesti, Mäkinen kirjoittaa.
Vanhempien mielestä tapausta ei ole selvitetty loppuun asti ja huolenaihe ei ole poistunut.
– Syksyllä 2019 kun olisi pitänyt tehdä aktiivisesti selvitystyötä, emme saaneet liki kahden kuukauden aikana minkäänlaista tiedotusta tai viestiä prosessin etenemisestä keneltäkään, yksi vanhempi kirjoittaa.
Vanhempien mielestä tapahtuneesta on selvä näyttö ja huolta herättää se, miksi vanhemmat joutuvat itse kantamaan prosessin etenemisestä niin suurta vastuuta.
– Pyysimme toistuvasti yhteistä tapaamista sivistystoimen johdon kanssa, jotta he saisivat riittävät tiedot tapahtumista hoitaakseen asiaa. Vasta puoli vuotta tapahtumien esille tulemisesta tämä onnistui. Koko ajan on ollut tunne, että asiaa ei pystytä hoitamaan objektiivisesti, kertaa hämmentynyt vanhempi.
– Opettaja ei koskaan kieltänyt tapahtumia. Kaikki on todellista. Opettaja ei ole pahoitellut tapahtumia, eikä myöskään sanonut toimivansa toisin, kun vanhemmat sitä häneltä suoraan kysyivät. Sivistystoimen johto ei tähän opettajan vastaukseen reagoinut mitenkään.
– Johdon mielestä kysymys ei ilmeisestikään ollut opettajan asiattomasta toiminnasta vaan ainoastaan oppilaiden väärinymmärryksestä. Tämä näkemys tulee hyvin selvästi ilmi prosessin alusta alkaen, vanhempi sanoo viitaten sähköposteihin ja keskusteluihin sivistystoimen johdon kanssa.
Vanhempien käsityksen mukaan asia ei etene lastensuojelussakaan
– Vs. sivistysjohtaja kertoi, että asiasta on tehty lastensuojeluilmoitus. Jäin odottamaan lastensuojelun yhteydenottoa, sillä kyse oli myös minun lapsestani.
Yhteydenottoa ei koskaan tullut.
– Otin yhteyttä lastensuojeluun ja sieltä kerrottiin, että tällainen asia ei ole heillä vireillä. Rehtorilta tiedusteltaessa kävi ilmi, että lastensuojeluun oli puhelinkeskustelussa annettu tieto opettajan käyttäytymisestä, mutta ei lapsien tietoja. Ei lastensuojelu voi alkaa toimia tällaisesta toimeksiannosta, äiti sanoo.
Oikeaa lastensuojeluilmoitusta tapauksesta ei siis vanhempien mukaan ole tehty. Vs sivistysjohtaja Mäkisen mukaan asia on hieman toisin.
– Rehtori on ollut lastensuojeluun yhteydessä puhelimitse 14. tammikuuta tänä vuonna ja uudelleen 11. helmikuuta. Hän on kuvannut lastensuojelulle huolen ja sen, että opettajan toimintaan liittyen on tehty tutkintapyyntö ja tässä yhteydessä Opetushallituksen ohjeistukset ohjaavat tekemään asiasta lastensuojeluilmoituksen. Yhteydenotossa rehtori on tuonut myös esille, että koska asia on viety poliisiin tutkittavaksi, asia etenee myös tarvittaessa heidän kauttansa lastensuojeluun ja mahdollisesti tässä yhteydessä asia etenee yksilötasolla. Kysymyksessä esitetty epäselvyys tullee samaa asiaa tarkoittavien termien eroista eli siitä käytetäänkö termiä lastensuojeluilmoitus vai ilmoitus lastensuojelutarpeen arvioimiseksi, Mäkinen arvelee.
Opettajan käytös on ollut puheena myös kunnanhallituksessa sekä kasvatus- ja sivistyslautakunnassa.
– Olemme yrittäneet avata asiaa meidän näkökulmastamme sekä opettajan toiminnan että prosessin hoitamisen haasteiden osalta, että päättäjille syntyisi totuudenmukainen kokonaiskäsitys asiasta, yksi vanhempi kertoo.
Vanhemmat eivät tiedä, miten prosessin hoitamisen selvittely jatkuu luottamustoimissa.
Vanhemmat kaipaavat edelleen konkreettisia vastauksia lehdessä sekä toistuvasti yksityisesti esittämiinsä kysymyksiin.
– Vs sivistysjohtaja on antanut julkisesti ymmärtää, että hän on nämä vastaukset meille antanut, mutta tämä ei ole totta, sanoo vanhempi.
– Janne Mäkinen on sanonut vasta kun asiasta on tullut julkinen, että yleisellä tasolla voidaan puhua, että kyseessä on epäasiallinen toiminta. Yleisellä tasolla? Eikö sivistysjohtaja tosiaan voi lausua, että kyseisen opettajan toiminta oli väärin. Lapset ansaitsevat vastauksen, että onko vs. sivistysjohtajan mielestä tässä kyse häirinnästä tai epäasiallisesta toiminnasta, äiti sanoo.
Kunnanjohtaja Esko Kairesalo kertoo, että tällaiset asiat on aina otettava vakavasti.
– Olen saanut sivistysjohtajalta ja opetuspäälliköltä vuoden 2020 aikana selvityksen tilanteesta. Olen silloin todennut, että asia on vakava ja se tulee selvittää eri osapuolten näkemykset huomioon ottaen. Tämäntyyppiset asiat ovat aina vakavasti otettavia. Niihin tulee aina puuttua mahdollisimman nopeasti ja selvittää mikä on todellinen tilanne, Kairesalo kirjoittaa sähköpostivastauksessaan.
Janne Mäkinen vakuuttaa, että tapaus otetaan vakavasti.
– Olemme suhtautuneet asiaan vakavasti ja käsitelleet sitä sillä vakavuudella heti asian tiedoksi saatuamme, Mäkinen kirjoittaa.
Jutussa on haastateltu kahden lapsen äitejä. Jutussa ei asian arkaluontoisuuden vuoksi ole kerrottu sen enempää koulun nimeä kuin opettajan tai lasten vanhempien nimiä.