Uudenmaan koronakoordinaatioryhmä suosittaa etäopetuksen jatkamista toisella asteella ja yläkouluissa Uudellamaalla pääsiäiseen saakka.
Koronakoordinaatioryhmä kokoontui tänään keskiviikkona. Päätöksestä kertoi ensimmäisenä Yle. Ryhmä suosittaa, että etäopetus jatkuu toisella asteella ja yläkouluissa 5. huhtikuuta saakka ja alakoulut pysyvät lähiopetuksessa.
Myös pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä piti kokouksensa tänään. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori on tuonut esiin esimerkiksi Twitterissä sen, että hallituksen päätösten viivästyminen vaikeuttaa kuntien päätöksentekoa.
Vapaavuoren mukaan pelkästään pääkaupunkiseudulla kymmenettuhannet koululaiset ovat epätietoisia miten ensi viikolla toimitaan. Tilanne on hänen mielestään kohtuuton myös opettajille.
Yläkoulut ja toiseen asteen opetus ovat tällä haavaa etäopetuksessa 28. maaliskuuta asti voimassa olevien rajoitusten mukaisesti.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kertoi Ylelle, että Uudenmaan alueellinen koronakoordinaatioryhmä on suosittanut Etelä-Suomen aluehallintavirastolle etäopetuksen jatkamista pääsiäiseen saakka.
– Jokainen kunta päättää asiasta itsenäisesti, mutta uskoisin että näin toimitaan, Mäkijärvi sanoo Ylelle.