Sunnuntaina Keusoten kunnissa yksitoista uutta koronatartuntaa

Sunnuntaina Keusoten alueella todettiin kaikkiaan yksitoista uutta koronatartuntaa.

Mäntsälässä varmistettiin yksi, Järvenpäässä kolme, Nurmijärvellä yksi, Tuusulassa viisi ja Hyvinkäällä yksi tartunta.

Pornaisissa uusia tartuntoja ei ollut.

Keusote kertoo tiedotteessaan, että tartunnan lähteinä olivat jatkotartunnat perhepiirissä. Osan jäljitys on vielä kesken.

Tartunnan saaneista kaksi henkilöä oli valmiiksi karanteenissa.

Lauantaina Keusoten alueella todettiin kaksikymmentä uutta koronatartuntaa.

Keusoten alueella koronatartuntoja on ollut viime vuoden keväästä laskettuna yhteensä 2 441.

Keusoten alueella on karanteeniin asetettu tänä vuonna yhteensä 4 517 henkilöä.

Tällä hetkellä karanteenissa on 2 008 Keusoten asukasta.

Viime päivinä altistumisia on tapahtunut myös Keusoten yksiköissä.

Työntekijöitä on Hyvinkäällä mahdollisesti altistuneet koronavirukselle, kun esimerkiksi kotisairaalan asiakkaana on ollut koronapositiiviseksi todettu henkilö.

Keusote kertoo tiedotteessaan, että asiakkaita tai potilaita ei ole kuitenkaan altistunut. Hoitoon on turvallista tulla.

Kommentoi

Palvelut