Mäntsäläläinen Ea Vuori juoksi nuorten SM-halleissa pronssille

Helmikuun viimeisenä viikonloppuna järjestettiin Tampereella 17-, 19-, ja 22-vuotiaiden yleisurheilun SM-hallit.

Koronan vuoksi kilpailuissa oli poikkeusjärjestelyitä. Kilpailut järjestettiin kahden päivän sijaan kolmessa päivässä. Urheilijoiden sekä valmentajien oloa hallissa oli rajoitettu. Yleisöä halliin ei otettu.

Toimitsijat ja valmentajat käyttivät maskeja ja noudattivat turvavälejä. Urheilijat olivat ilman maskeja vain lämmittelyn sekä kilpailusuorituksen ajan.

Kilpailuviikonlopun aikana 16 vuotta täyttänyt mäntsäläläinen, Lahden Ahkeraa edustava Ea Vuori saavutti N17-sarjan 1500 metrin juoksussa SM-pronssia halliennätyksellään 4.53,29.

Kilpailu oli Vuoren talven ensimmäinen koronan peruessa kaikki muut kilpailut.

Kilpailun voitti selvästi Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Saana Lappalainen kovalla viimeisen kierroksen kirillään, ennen Lappeenrannan Urheilumiesten Nelli Viskaria sekä kolmanneksi juossutta Vuorta, joka nousi mitalille vahvan viimeisen kierroksen ansiosta.

Kilpailun neljäs, Siilinjärven Ponnistuksen Pinja Laasanen jäi Vuoresta 3,3 sekuntia. Lappalaisen voittoaika oli 4.44,10 ja Viskarin hopea-aika 4.48.30.

Sekä Lappalainen sekä vuotta vanhempi Viskari saavuttivat molemmat useamman henkilökohtaisen SM-mitalin omissa ikäluokissaan viime kesänä. Vuori jäi kesällä ilman SM-mitalia.

Samanikäiset Lappalainen ja Vuori pääsevät kilpailemaan hallissa N17-sarjassa myös vielä ensi vuonna.

Seuraavana päivänä toisella kilpailumatkallaan 800 metrin juoksussa Vuori ei onnistunut jääden sijalle 14.

Hallikausi jäi kahden kilpailun mittaiseksi, mutta harjoittelu jatkuu kohti kesän kilpailuja sekä oman T16-ikäluokan SM-kilpailuja, jotka kilpaillaan elokuussa Hyvinkäällä.

Kommentoi

Palvelut