Koskenraitin ja Veteraanitien väliin puistokäytävä

Puistokäytävän rakentaminen alkoi puiden kaatamisella ja työt pitäisi saada valmiiksi kesän 2021 aikana. Jesse Helminen

Jesse Helminen

Keskustan alueen kuntoilu- ja virkistysmahdollisuudet paranevat entisestään, kun Koskenraitin ja Haapajunttilantien yhdistävä kävelytie saa jatkeen.

Koskenraitilta lähtevä kävelytie ja puistokäytävä aiotaan yhdistää Veteraanitiehen ja muuhun jokirannan kävelyreittiin.

Moni on varmasti jo huomannut tukkipinot Veteraanitien sillan vieressä, sillä työt on jo aloitettu puiden kaatamisella reitit yhdistävältä metsäkaistaleelta.

Mäntsälänjoen kunnostaminen aloitettiin ensimmäisellä vaiheella jo vuonna 2018. Tuolloin aloitettiin uomien ruoppaus ja muotoilu, jota tehtiin kolmen kilometrin matkalta. Vihertöitä päästiin tekemään vuonna 2019 ja tänä vuonna ja ensi vuoden puolella on edessä vielä viimeistelytyöt.

Puistokaistaleen on määrä valmistua Mäntsälän kuntatekniikan päällikön Jyrki Mäklinin mukaan tulevan kesän aikana, mutta pääpaino tämän vuoden jokirannan töistä on joen pohjoispäässä.

Valmistuessaan puistokäytävä mahdollistaa jatkuvan kävely-yhteyden Koskenraitilta aina Leppäniemen yläjuoksulle asti. Matkalla on yksi tien ylitys Vanhan Porvoontien kohdalla.

Joen kunnostus ja kävelyreitit on otettu ilolla vastaan ja lenkkeilijöille ja ulkoilijoille uusi puistokäytävä ja kokonaisuus on varmasti mieleen.

Valmistuessaan kävelyreitille tulee matkaa reippaat 3 kilometriä suuntaansa ja reitin voi kävellä vielä joen molempia puolia pitkin Liettonojan alueella.

Matkalla on myös idänpuoleisella rannalla Helvi Herlevin puiston kuntoportaat.

Joiltain osin reitti on myös valaistu, mutta esimerkiksi Koskenraitin ja Haapajunttilantien väliltä valot vielä puuttuvat.

Jyrki Mäklin kuitenkin kertoo, että kaikki kävelytiet tullaan lopulta valaisemaan ja vuoden 2021 aikana suurin osa valaisutöistä pitäisi olla jo valmiit.

Koko projekti on muutenkin pysynyt aikataulussa ja kaikkien töiden pitäisi olla viimeistään valmiit vuoden 2022 aikana.

Kommentoi

Palvelut