Kuorma-auto syttyi Mäntsälässä palamaan kesken ajon. Palo sai alkunsa ohjaamon alta ja levisi niin nopeasti, ettei kuljettajalla ollut mahdollisuutta alkusammutukseen. Hän kuitenkin pääsi pelastautumaan hytistä pois.
Onnettomuus tapahtui tiistai-iltana puoli yhdeksän maissa Oitintiellä Lassilantien ja Vähäkyläntien risteysten välissä. Paikalle hälytettiin viisi Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen yksikköä.
Auraus- ja puolauskalustolla varustetun kuorma-auton ohjaamo tuhoutui täysin. Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta arvioidaan, että aineelliset vahingot ovat noin 50 000 euron luokkaa.
Palon syttymissyystä ei ole tietoa, mutta esimerkiksi polttoaineletkun syttyminen olisi voinut aiheuttaa näin nopean palon.
Puolitoista tuntia onnettomuuden jälkeen pelastuslaitos oli edelleen paikalla ja kuorma-auto odotti hinausta. Tien toinen kaista on poissa käytössä siihen asti, kunnes kuorma-auto saadaan siirrettyä onnettomuuspaikalta.